perjantai 16. helmikuuta 2018

20+1 maata joissa olen käynyt

Matkustaminen on mulle harrastus ja intohimo. Se saa mut voimaan hyvin enkä tiedä mitään parempaa tapaa käyttää rahani kuin uuteen reissuun. Ajattelin, että kun 20 maata tulee täyteen olisi aika tehdä postausta käydyistä maista. Joillekkin 20 voi olla iso luku, mulle se on kuitenkin pieni. Tavoitteenani olisi käydä 50 maassa elämäni aikana, joten vielä on paljon käymättä. Suurin osa noista maistahan on tullut viimeisen kolmen vuoden aikana, että mulla on kyllä ihan hyvä tahti mun tavoitteeseen nähden! Ja olenhan vielä melko nuori eli hyvin aikaa tavoitella tuota 50 maata😊
1. Viro.
Virossa olen käynyt usein, en edes muista kuinka monta kertaa. Tykkään kyllä Tallinnasta, mutta välillä se kyllästyttä. Tallinnassa on kaunis vanhakaupunki sekä se on sopivan lähellä, että siellä voi käydä ainakin kerran vuodessa. Oon kuitenkin sinne menossa tänäkin vuonna varmasti ainakin kerran ja nyt olen etsinyt semmoisia paikkoja joissa en ole vielä käynyt. Viro taisi olla mun ensimmäinen ulkomaanmatka ikinä!
2. Ruotsi
Kuten Virossakin niin myös Ruotsissakin on tullut useampia kertoja käytyä. Tukholma on vaan niin ihana kaupunki! Sielläkin yllätys mua kiinnostaa vanhakaupunki sekä kauniit rakennukset. Mulla on Ruotsissa myös sukulaisia, joten heidän luonaan tuli käytyä etenkin lapsena useita kertoja.
3. Tanska
Tanskassa olen käynyt kaksi kertaa, lapsena ja nyt viime keväänä. Ihastuin Kööpenhaminaan totaallisesti. Köpis on mun lempikaupunkeja ja siihen on monta syytä! Siellä on hyvä fiilis, kivoja nähtävyyksiä ja yleisesti ottaen juuri sellainen kaupunki, josta pidän! Eli varmasti jossakin vaiheessa suuntaan uudelleen Tanskaan.
4. Kreikka
Kreikassa olen käynyt kerran ylä-asteella Rodoksella. Kreikka on mun mielestä kaunis kohde ja siellä on hyvää ruokaa, mutta sellaiset mielenkiintoiset nähtävyydet puuttuvat mielestäni ainakin rantakohteista. Ateenaa ollaan kuitekin mietitty mahdolliseksi matkakohteeksi, koska perus rantalomat eivät ole meidän juttumme.
5. Iso-Britannia
Rakastan Iso-Britanniaa ja etenkin Lontoota! Lontoo on mun lempikaupunki ja olen käynyt siellä kerran kesällä 2012. Uudelleen olen luultavasti(toivottavasti) menossa tänä vuonna! Siellä on vaan sitä jotakin mistä pidän niin paljon esim ihmiset, shoppailu ja tunnelma. Olen käynyt myös Manchesterissa kerran talvella 2015 ja sekin oli mukava kaupunki joten miksei sinnekkin voisi joskus mennä uudelleen!
6. Espanja
Monet ovat käyneet Espanjassa perinteisillä rantalomilla, mutta sieltä löytyy myös upea  kaupunkikohde ja pääkaupunki Madrid! Madrid on mulle rakas kaupunki, koska se oli mun ja Joonaksen ensimmäinen kunnon ulkomaan reissu kolme vuotta sitten! Espanjassakin on useampi kohde joihin haluaisin, mutta joskus sitten. Espanja on myös yksi kohde jonne haluaisin työharjoitteluun.
7. Kroatia
Kroatia on myös mun lempimaita! Oltiin siellä kesällä 2015 ja se on niin kaunis, sen luonto ja meri etenkin. Split on mielestäni kiva kaupunki ja siellä tehden pieniä retkiä viettää hyvin vaikka viikon! Krkan luonnonpuisto on kauneimpia paikkoja, jossa olen koskaan käynyt. Kroatiaan haluaisin myös joskus uudelleen.
8. Saksa
Saksassa oltiin kesällä 2015 eikä se oikein vedä mua  puoleensa vaikka Münchenin matkaa suunnitellaakin jossain kohtaan. Berliini oli historiallisesti mielenkiintoinen kaupunki, mutta ei päässyt mun edes top 10 kaupunkeihin. Se oli ihan mukava ja joskus voisin käydä siellä uudelleenki, mutta ei kuitenkaan semmoinen johon olisi pakko päästä uudelleen.
9. Unkari
Pidin kovasti Budapestistä! Oltiin Unkarissa keväällä 2016. Budapest on jotenkin niin hieno kaupunki ja siellä on kivoja nähtävyyksiä. Hintatasokaan ei ole paha ja tuonne kyllä jäi pala mun sydämestä. Ehdottomasti haluan uudelleen joskus!
10. Portugali
Portugalissa käytiin Lissabonissa, Sintrassa ja Cascaisissa kesällä 2016. Lissabonissa yhdistyy täydellisesti kaupunki- ja rantaloma! Vaikkei itse kaupungissa ole uimarantoja, löytyy niitä ihan vierestä. Lissabon on myös ihanan rento kaupunki!
11. Italia
No Rooma! Rakas osti mulle reissun tuonne joulun alla 2016. Roomasta olin unelmoinut vuosia ja niin oli pari muutakin. Aivan liian turistirysä kaupunki lukuunottamatta Villa Borghesen puistoa ja Trasteveren aluetta. Upeita nähtävyyksiähän siellä oli, ei sitä voi kieltää. Mutta ehkä johonkin muualle menisin itse Italiassa uudelleen kuin Roomaan. Se ei ollut ns. mukava kaupunki vaan täynnä kaupustelijoita eikä missään saanut olla rauhassa.
12. Vatikaani
En tykännyt tästäkään yhtään, koska no turistirysät! Käytiin Rooman yhteydessä tottakai myös katsomassa Vatikaani. Hyvää jäätelö syötiin Vatikaanissa sekä otettiin kivoja kuvia, mutta reitti Roomasta Vatikaaniin on täynnä törkeitä kaupustelijoita eikä Vatikaani oikein ollut niin erikoinen.
13. Usa
New York, New York! Tuokin oli mun unelma vuosia ja unelmahan koko kaupunki oli! Vuosi sitten talvella oltiin tuolla enkä voi uskoa, että siitä on vuosi. Joskus Jenkkeihin ja etenkin Nykiin on päästävä uudelleen. Tuntuu, että sydän jäi sinne, niin onnistunut reissu! Jenkeissä mua kiinnostaa myös esim Florida ja Los Angeles.
14. Egypti
Egyptiä en koskaan ajatellut matkakohteena, kunnes pääsin käymään siellä töiden merkeissä vuosi sitten talvella. Käytiin useammassa paikassa kuten Kairossa sekä Niilin risteilyllä. Egyptissä on paljon historiallisia kohteita ja oli mielenkiintoista nähdä monia juttuja ihan itse. Lisäksi opin paljon myös itsestäni.
15. Ranska
 Nizza oli kyllä mukava kaupunki! Oltiin siellä viime kesänä ja ajattelin meneväni Pariisiin ennen Nizzaa, mutta enköhän vielä pääse matkustamaan Pariisiin. Yllätyin Nizzassa sen kauneudesta ja mukavista ihmisistä. Kyllähän ranskalaiset puhuu englantia! Ainakin Nizzassa.
16. Monaco
Monacossa käytiin samalla reissulla kun Nizzassakin. En tykännyt Monacosta yhtään enkä menisi sinne uudelleen. Enkä suosittelisi kenellekkään. Niin sekavaa pientä maata en ole koskaan elämässäni nähnyt, tuntui kun olisi ollut unessa eikä tiedä mihin mennä.
17. Itävalta
Ihana Wien! Siinä vasta kaunis kaupunki! Ja siisti. Viime kesän kohokohtia oli tämä reissu enkä olisi uskonut tykkääväni niin paljon Wienistä. Itävalta ei myöskään kuulunut mun unelmakohteisiin, kunnes mies sai suostuteltua mut Wieniin ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä! Voisin mennä ehdottomasti uudelleen ja muutenkin Itävalta on kiinnostanut lähiaikoina enemmän.
18. Slovakia
Ja niin suloinen Bratislava! Siihenkin tykästyin niin paljon. Käytiin siis Bratislavassa samalla reissulla kun oltiin Wienissä. Suloinen pieni kaupunki, jossa kannattaa käydä samalla kun käy Wienissäkin.
19. Hollanti
Amsterdam oli mun unelmana pitkään eikä se sitten olltukaan yhtä unelmaa. Pilvi haisi, ihmisiä oli enemmän liikkeellä kun New Yorkin ruuhka aikaa eikä kaupungista jäänyt hyvä fiilis. Kaikissa reissuissa on aina hyvät puolensa ja niin oli myös tuollakin.  Mutta en sanoisi matkustavani uudelleen enää.
20. Puola
Oon jotenkin onnellinen, että kahdeskymmenes käyämäni maa oli Puola! Ja mukava Krakova. Krakova oli niin historiallinen kaupunki ja siihen oli helppo tykästyä. Auschwitz oli tuon reissun kohokohtia ja semmoinen paikka jossa kaikkien olisi hyvä käydä kerran elämässään. Ehkä joskus uudelleen Puolaan!
+ Suomi
Ja viimeisenä muttei todellakaan vähäisempänä mun rakas kotimaa. En tavallaan laskea kotimaata käydyksi maaksi, mutta olen reissannut täällä koko lapsuuteni, joten olisi outoa jos en mainitsi tästä mitään. Suomessa on ihan jees matkustaa, mutta haluan kuitenkin enemmin matkustaa ulkomailla.

Löytyykö samoja maita sun listaltasi? Entä löytyikö joku maa johon haluaisit matkustaa?😎

40 kommenttia:

  1. Oi Nizza! <3 Tuli ihan ikävä! Monacosta taas en pitänyt minäkään yhtään. :D Espanjasta suosikkini on Barcelona. Täälläkin on tullut käytyä Köpiksessä, Tukholmassa ja Tallinnassa. Kreikka ei ole yhtään minun juttuni, mutta silti jostain huolimatta haluaisin päästä käymään Kyproksella. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nizza oli ihana :) Ja kiva kuulla, että löytyy muitaki ketkä ei pidä Monacosta! Monesti sitä hehkutetaan enkä mä ole koskaan tajunnut miksi :D Barcelonassa ois kiva päästä joskus käymään! Nuo kaikki kaupungit on onneksi kivan lähellä ja etenkin Köpis niin mahtava! Kreikassa on ihan jees kohteita, mutta Kypros on sitte kuiteki jo ihan eri maa :)

      Poista
  2. Olipas tosi kivan tyylinen postaus! Taidan ottaa tästä mallia omaankin blogiini, koska mulla tais tulla juuri 30 maata kasaan. :)

    https://elinakatariinam.blogspot.is/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juu olis kiva kuulla sunkin käydyistä maista lisää!

      Poista
  3. Vitsit ootpa käynyt kattavasti Euroopan maissa! Miulla oli aikanaan tavoitteena käydä 25 maassa 25 ikävuoteen mennessä, mutta sitten huomasin bookkaavani reissuja aina vaan samoihin maihin... Ehkä sitten vaikka 30 ennen 30? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eurooppa on lähellä sydäntä, vaikka haluaisin toki käydä välillä myös kauempanakin :) Juu tuo on hyvä tavoite, mullaki vois olla se 30 maata ennen ku täytän 30, se voi kyllä tullu hyvinki täyteen :D Ja mäkin haluaisin moniin maihin takaisin!

      Poista
  4. Mä en tiedä mistä munkin päähän on tullut tavoite 50 maata elämän aikana! Sulle se on varmasti todella realistista, mutta itselleni (saiturille) en edes usko, että on. Minusta on ihanaa, että sinun paras tapasi on käyttää rahat matkusteluun, kun minun esimerkiksi asuntosäästöön. Toivon kuitenkin, että kun olen kouluni käynyt käyttäisin enemmän aikaa ja rahaa matkusteluun. Asuntoa eikä sijoituksia saa hautaan mukaan eikä edes vanhainkotiin, mutta kokemuksia voi muistella kiikkustuolissakin! :)

    Tosi kiva postaus ja tästä tuli tosi hyviä maa vinkkejä! <3 Esimerkiksi Portugali on ollut pitkään matkakohdelistallani. Ensi kesänä pitää, vaan lähteä eikä miettiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 50 on jotenkin hyvä luku ja sitten tosiaan olis kätevää käydä samalla reissulla useammassa kohteessa :) Ja ei koskaan tiedä, matkustelusta kun innostuu kunnolla ei sitä voi enää lopettaa :D Asuntoon sijoittaminen on oikeesti fiksua, mutta meillä on jo meidän unelmien asunto enkä osais säästää niin suuria summia. Jep toi on kyllä totta, että kokemuksia on kiva muistella vanhempana :)

      Kiitti! Portugali on ihana kohde, ainakin Lissabon ja sen lähialueet <3 Juu kannattaa kyllä!

      Poista
  5. Siis samaa tavoitetta voisin käydä, mutta mulla on siihen vielä pitkä matka! Sä oot reissannut niin ihanan paljon ja mua vähän harmittaa ettei esim minun mies noin intohimoisesti matkusta kuten tuo sinun miehekkeesi vissiin :D Tai matkustaisi, mutta hälle auto + asunto sun ovat elämässä etusijalla ja hän panostaa niihin kovasti eli niihinkin uppoo sitä rahaa mukavan verran. Itsekin säästelen toki myös asuntoon, kunhan joskus muutettaisiin sitten miehen kanssa yhteiseen niin se helpottaisi häntäkin:'D

    Lisäksi pitäisi rohkaistua lentämään jollain muulla kun sillä Finnairilla, koska Norwegianilla olis esimerkiksi ihan älyhalpoja lentää kun katselin Köpiksen matkoja. Toki meillä täytyy miettiä matkalle lähtiessä myös Kpo - Hki välit + mahdolliset majoitukset Helsinki Vantaalle, että ei ihan niin helposti aina pääse lähtemään kun ei asu pääkaupunkiseudulla ja tuohonkin uppoo sitä rahaa :D

    Tällä hetkellä kiinnostaisi keväinen Köpis, ja joku ranta- ja kaupunkiloma kuten Lissabon tai Bercelona! Ens talvena ihana ois Thaimaa. Miehellä menee hermot kun suunnittelen koko ajan jotain uutta matkaa mihin haluaisin, kaiken kukkuraksi pienellä aikavälillä ja ne vaihtelee kamalasti :'D

    Hei hitto en oo ikinä älynnyt laskea Vatikaania maaksi, vaikka siellä oon käynyt kun Roomassa olin :D Kiitos, sain yhden uuden maan listalleni missä oon käynyt:'D psst.. ihana postaus taas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on vielä pitkä matka, mutta ei tuo ihan mahdoton ole! Etenkin jos käy yhden reissun aikana parissa maassa kuten me olemme tehneet joskus :) Juu Joonas rakastaa myös matkustamista, joten olen siitä iloinen. Mutta mulla on myös omia reissuhaaveita ja kesällä esim lähden reissuun ystävän kanssa. Kannattaa myös siis lähteä muidenkin kanssa, jos omalle miehelle ei käy :) Ja meillä kaikilla on eri asiat etusijalla, meillä on jo unelma-asunto eikä ole kummallakaan edes ajokorttia joten noihin ei mene rahaa paitsi tietenkin vuokraan :D Eli eikun vaan muuttamaan niin pääsette useammin reissuun ;)

      Juu kannattaa ehdottomasti luopua pelkästään Finnairilla lentämisestä. Mä lennän sillä ainoastaan jos niillä on halvimmat lennot kohteeseen tai muuten sopivat, muuten mulle käy kaikki muutkin. Norwegianilla on esim just edullisia lentoja :) Juu toi on tietenkin aina semmonen ylimääräinen kulu kun ei asu pk-seudulla :/

      En voi muuta kuin suositella lämpimästi keväistä Köpistä! <3 Me suunnitellaan juuri sinne reissua tälle vuodelle, koska pakko päästä uudelleen :D Lissabon on myös ihana ja Barcelonaan ois siisti päästä joskus! Ja oii Thaimaa! Juu ymmärrän tuon :)

      Mä oon aina laskenut Vatikaanin maaksi kuten Monacon, koska onhan ne maita :D Eipä mitään! Ja kiitos paljon Kata <3

      Poista
  6. Olipa mielenkiintoinen postaus! :) 20 maatakin on jo paljon, sillä itse olen käynyt vasta viidessä eri maassa :D Mutta onhan tässä loppuelämä aikaa matkustella, ja haluan myös käydä mahdollisimman monessa paikassa! Kreikkaan ihastuin itsekin, etenkin siihen kauniin turkoosiin mereen ja hyvään ruokaan <3 Olen miettinyt Kroatiaa seuraavaksi matkakohteeksi, mutta saa nähdä milloin pääsemme lähtemään reissuun. Matkakuume on kuitenkin ihan hirveä tällä hetkellä, ja siihenhän ei auta muu kuin matkustaminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onhan tuo paljon, mutta mulle jotenkin kuitenkin vielä pieni luku kun haluaisin tosiaan sen 50 joskus kasaan :D Viisikin on hyvä alku ;) Koska tosiaan on loppuelämä aikaa. Juu Kreikassa on niin kaunis meri ja ruoka herkullista! Kroatia on varmasti semmoinen mistä sä tykkäisit, kun oot tykännyt Kreikasta, Kyproksesta jne :) Jep, matkakuumeeseen ei auta kuin matkustaminen <3

      Poista
  7. Ihana postaus ♥ Ihana katsella, mihin kaikkialle oot jo kerennyt ja uskon, että tuo sun 50 tulee täyteen ennemmin tai myöhemmin :) Matkakuume nostattaa itellä aina päätä kun lukee näistä sun ihanista reissuista ♥ Kroatia on se, minne mä haluaisin ehdottomasti tässä parin vuoden sisään, mutta näistä voisin matkustaa oikeastaan minne vain katselemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Tätä postausta oli mukava tehdä ja muistella reissuja! Mä toivon myös, että tuo 50 maata tulee jossain kohtaan täyteen ;) Juu nuo lähes kaikki ovat semmoisia kohteita mitä voisin suositella kaikille. Ja Kroatiaan ehdottomasti kannattaa matkustaa, siitä ei voi olla pitämättä <3

      Poista
  8. Olipa kiva postaus, pakko ehkä viedä tästä idea ;) Jotenkin tälläisiä nopeita listauksia on kiva lukea, saa vähän vinkkiä siitä mihin kannattaa mennä ja mikä ehkä jättää väliin :) Muutamissa samoissa ollaan käyty ja moneen näistä paikoista haluaisin ♥ Mulla ei ole oikein mitään tavoitteita matkailun suhteen, haluaisin ehkä käydä kaikissa maanosissa ja nähdä mahdollisimman paljon kauniita paikkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja ehkä käy ;) Juu mä en jaksanut alkaa tekemään kilometripostausta, ei sitä kukaan olisi jaksanut lukea :D Kiva kun löyty samoja ja etenkin semmosii mihin haluat <3 Mulla on myös tuo sama tavoite eli käydä kaikissa maanosissa!

      Poista
  9. Mä olen käynyt virossa, ruotsissa, saksassa ja bulgariassa. Ja juuri vähän aikaa sitten varasimme matkan Lontooseen, johon sitten matkustetaan kesällä :)
    Sulla on kyllä mahtava määrä maita jo nyt käytynä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivak uulla! :) Oii vitsi Lontoo <3 Sinne mä haluan matkustaa tänä vuonna! :) Ja kiva kun oot tuota mieltä.

      Poista
  10. portugali ja kreikka ja iso britannia on sellasia mihin haluaisin itekki matkustaa!! isobritannia varsinkin oon miettiny jospa tänä vuonna sinne menis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että löytyy samoja kohteita joihin haluaisit :) Iso-Britannia on mun lemppari ja sitä suosittelen! <3

      Poista
  11. Ooh, näitähän on paljon! <3 Oot kyllä päässyt reissaamaan vaikka missä, kiva oli lukea tätä koostetta ja tiivistetyt fiilikset jokaisesta paikasta :) Reissukuume kasvaa kohisten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä kiitollinen kun oon päässyt matkustamaan näinkin paljon <3 Kiva kun tykkäsit tästä postauksesta! :)

      Poista
  12. oho sähän oot matkustellut aika paljon :) ite oon tainnut käydä ehkä 13 maassa jos nyt oikein laskin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu on tullut reissailtua aika paljon :) Ja tuokin on hyvin!

      Poista
  13. Oi miten ihana postaus! Oletpas kerennyt matkustelemaan! :)

    VastaaPoista
  14. Oi miten paljon oot matkustellut!<3 Itsellä käytyjen listalla (näin nopeasti mietittynä) on Ruotsi, Tanska, Saksa, Englanti, Malta, Hollanti ja Ranska, joista tosin osassa oon käynyt niin pienenä, ettei muistissa ole juuri mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkun verran juu :) Ja samoja maita löytyy listalta siis useampi! :D

      Poista
  15. Tää oli kyllä hurjan kiva postaus! Kivasti tuli tällaiset lyhyet yhteenvedot siitä, mitkä kohteet on olleet sun mieleen ja mitkä taas ei :) Uskon, että saavutat vielä ton 50 maan, reissaat niin ahkerasti ja sulla riittää mielenkiintoa varmasti tutustua aina vaan uusiin paikkoihin<3

    Mä en ole käynyt kuin Ruotsissa, Virossa, Espanjassa, Briteissä, Jenkeissä ja Norjassa pikaisesti kääntymässä, mutta ihan ehdottomasti mäkin haluaisin kasvattaa tota lukua vielä paljon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Linda! <3 Juu en viittinyt tehdä ihan kauheen pitkiä selityksiä, vaan lyhyet ja ytimekkäät :D Juu uskon myös, että tuo 50 tulee varmasti jossain vaiheessa täyteen :) Varmasti saat kasvatettua tuota sun lukuaasi!

      Poista
  16. Todella kiva postaus :) Ja vautsi tuota maa-saldoasi jo nyt! Varmasti pääset tällä vauhdilla vielä tavoitteeseesikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ja mä uskon myös, että pääsen tuohon tavoitteiseen!

      Poista
    2. Vitsi sä oot matkustanut kyllä paljon! :) Paljon seassa samoja maita missä oon käynyt kans ja mihin haluaisin matkustaa! Empä muuten tajunnut, että mullakin tulee vielä yks maa tosta Vatikaanista ;P

      Ihania kuvia <3

      Poista
    3. Hih, joo :) Kiva kuulla, että on tuttuja maita joukossa! Mä oon aina laskenut Vatikaanin maaksi :D Kiitos! <3

      Poista
  17. Ääääh, oon niin kateellinen kun oot päässy matkustamaan noin moneen maahan! Listasta löyty monia paikkoja, joihin haluaisin itsekin matkustaa, esimerkiksi Ranska ja Iso-Britannia. Hyvä kuulla, että ainakin Nizzassa puhutaan englantia :D Ranska on niin vaikea kieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä suotta oo! :) Sä kerkeät varmasti matkustamaan yhtä paljon ja enemmän! Kiva kuulla, että löytyi mielenkiintoisia kohteita. Nizzassa onneksi puhuttiin englantia, Pariisissa kulma ei puhuta? :D Oot oikeessa, en osaa sitä yhtään!

      Poista
  18. Mä luulin,että olin jo kommentoinu tähän, mutten sitten näemmä ollutkaan! :( Mutta siis tää on tosi kiva postaus - voisin kopsata idean kans omaan blogiin! :D Mä toivon, että saa ton 50 täyteen pian.. ja varmasti kyllä saatkin, kun on jo noin hyvässä mallissta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se mitään :) Ihana kun nyt kommentoit! Ja kiitos <3 Tee ihmeessä vastaava postaus! Juu varmasti saan sen jossakin kohtaa kasaa ;)

      Poista
  19. Sinäpäs olet kyllä matkustellut todella paljon! Ainakin verrattuna meikäläiseen :'D Mä olen käynyt niinkin monessa maassa kuin Ruotsissa, Virossa, Kreikassa sekä Japanissa. Onhan mullakin vielä aikaa matkustella ja nähdä maailmaa, mutta jostain syystä reissuille haluaisi aina päästä mahdollisimman nopeasti, mieluiten tietysti heti. Harmi että työt ovat jonkinlainen este tällaisia tilanteita ajatellen.

    Tästä listasta löytyi muutama sellainen kohde, minne itsekin haluaisin mennä! Kuten esimerkiksi Italia, Englanti, Saksa sekä Puola. Tanskaa - ja Norjaakin - olen miettinyt, mutta saa nyt nähdä, milloin nuokin reissut toteutuisivat :) Japani (taas, yllättävääkö?), Saksa ja Englanti ovat nyt mun listoillani ensimmäisinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oon mä kai aika paljon?:D Mulla on ihan tuo sama, mahdollisimman paljon ja mitä nopeammin niin sitä parempi! Mutta aikaa tässä on ja oon onnellinen kun oon käynyt niin monessa unelmien kohteessa jo :) Työt varmasti ovat monelle este, mutta kannattaahan sitä aina kysyä jos sais useamman vapaapäivän peräkkäin vaikkapa kolmekin, niin siinä kerkeää jo pienelle reissulle :)

      Englanti on aivan ihana ja sinne itsekkin haluan kovasti uudelleen! <3 Norjakin on upea kohde, siellä en tosin oo käynyt, mutta näyttää ainakin upealta! Ja Tanska, etenkin Köpis on ihana :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥