lauantai 23. joulukuuta 2017

Missä kävin vuonna 2017?

Tämä vuosi oli aivan unelma matkustamisen suhteen! Yksitoista reissua tuli tehtyä ja niistä seitsemän aivan uusiin kohteisiin! Lisäksi myös kahteen uuteen maanosaan, joten olen enemmän kuin tyytyväinen. Kerron lyhyesti tämän vuoden matkoista ja fiiliksistä😊  Tämä vuosi oli elämäni parhaita, elämä vaan paranee vuosi vuodelta. Toteutin kolme mun suurinta unelmaa ja alan seuraavaksi tekemään töitä uusien unelmien eteen. Kolme suurinta unelmaani olivat siis kun matkustin New yorkkiin, pääsin opiskelemaan sosionomi-diakoniksi sekä saatiin juuri meille täydellinen koti. Ei kai ihminen voi mitään muuta toivoa, vielä kun olisin sormuksen saanut sormeeni niin olisin varmaan haljennut onnesta😃 Ei kai yksi ihminen voi kaikkea saada. On tässä vuodessa ollut omat vastoinkäymisetkin kuten mun rakkaan koiran kuoleminen. Hankalat ihmissuhteet. Kamala stressi ja väsymys pitkin vuotta. Eli en mäkään ihan helpolla ole päässyt, mutta olen kuitenkin taas vahvempi, viisaampi ja ennen kaikkea onnellisempi kuin viime vuonna. Nyt kuitenkin tämän postauksen aiheeseen eli tämän vuoden matkoihin.
Helmikuu- New york
Vuosi oli hyvä aloittaa reissulla Jenkkeihin! New york oli mun unelma jo vuosia ja pääsi saman tien mun suosikkikaupunkeihin. Siellä on vaan niin upeaa, niin paljon kaikkea! Ikävöin kovasti New Yorkkiin ja se on varmaa, että joku päivä suuntaan sinne vielä uudelleen😍 Vuoden paras matka.
Maaliskuu- Egypti
Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni töiden kautta ulkomaille ja vielä kohteeseen, jota en edes ollut ajatellut matkakohteeseen. Viikko reissussa kaukana kotona opetti mulle rohkeutta, ja oli hyvä kokemus mulle sekä pyramidit ovat kyllä siisteimpiä asioita mitä oon koskaan nähnyt. Vuoden opettavaisin matka.
Toukokuu- Kööpenhamina
Toinen kaupunki johon haluan uudelleen pian! Tehtiin viikonloppureissu keväällä Köpikseen ja se oli oikein ihastuttava kaupunki, ja siellä oli hyvä fiilis. Lisäksi se on kivan lähellä ja sinne saa edullisiakin lentoja.Vuoden mukavin matka.
Kesäkuu- Nizza
Nizzasta tykkäsin myös😏Siellä oli kaunista ja rentoa, juuri täydellinen rantakohde! Ranskassa haluaisin käydä vielä ainakin Pariisissa. Vuoden rennoin matka.
Kesäkuu- Monaco
Monacosta en tykännyt. Se oli tylsä, siellä ei ollut mulle mitään. Lisäksi liikkuminen siellä oli hankalaa eikä vaan tuntunut mukavalta kaupungilta. Vuoden tylsin matka.
Toukokuu&Syyskuu- Tallinna
Tallinnassa kävin kaksi kertaa, toisella kerralla töiden merkeissä. Kerran pari vuodessa tulee käytyä tallinnassa, mutta välillä se alkaa jo hiukan kyllästyttämään😄 Vuoden tavallisin matka.
Elokuu- Wien 
Wien oli niin kaunis kaupunki! Siellä oli valtavasti upeita rakennuksia ja muutenkin tykkäsin kovasti. Ainoa miinus oli superkuuma sää. Vuoden kaunein matka.
Elokuu- Bratislava 
Bratislava oli vaan niin suloinen! En oikeestaan keksi mitään muuta lisättävää. Edullinen ja ihana kaupunki, johon pääsee helposti Wienistä. Vuoden suloisin matka.
Elokuu- Tukholma
Tukholmassakin tulee yleensä käytyä melkein joka vuosi. Kesällä Tukholma oli oikein mukava ja vaikkakin se kallis kaupunki onkin, niin silti sinne varmaan matkustetaan ensi vuonnakin. Vuoden perinteisin matka.
Lokakuu- Amsterdam
Amsterdam oli ihan jees. Olin haaveillut reissusta sinne jo pitkään, ei se nyt pettymys ollut, mutta oli monia asioita joista en pitänyt. Tuli kuitenkin koettua! Vuoden erikoisin matka.

Missä sinä kävit vuonna 2017? Mikä oli sun suosikkikohteesi?💗
Ps. Oikein ihanaa joulua kaikille!

34 kommenttia:

  1. Aivan ihania kohteita, voi kun itsekin pääsisi vuodessa noin monta kertaa lähtemään ulkomaille :).
    Minä käyn keskimäärin kerran vuodessa jossain, tänä vuonna se oli Praha ja ensivuonna suunta on Venetsiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kohteet oli kyllä suurimmaks osaks ihania! <3 Toivottavasti vielä pääset, ei se ihan mahdotonta ole :) Prahaan olisi mukava joskus suunnata!

      Poista
  2. En oo ikinä käynyt New Yorkissa, mutta siellä käyminen on ollut munkin unelma jo vaikka kuinka kauan aikaa. Sinne haluan ehdottomasti jossakin vaiheessa elämää! ♥ Kivoja reissuja sulla on kyllä vuoden aikana ollut. Egypti kuulostaa mielenkiintoiselta matkakohteelta! Lontoo on ehdottomasti mun suosikkimatkakohde, ainakin tähän mennessä ♥ Mä en päässyt tänä vuonna käymään kuin ihan pikaisesti Ruotsissa, mutta jospa ensi vuonna pääsisi taas matkustamaan vähän enemmän sitten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. New Yorkkiin kannattaa kyllä matkustaa ehdottomasti!<3 Se on aivan upea kaupunki! Mä oon kans tykännyt näistä reissuista tänä vuonna. Egypti oli kyllä juu mielenkiintoinen :) Lontoo on niin ihana!<3 Ja ens vuonna sitten uus yritys :)

      Poista
  3. Olipa kiva lukea vielää kooste minne kaikkialle reissasit!:)) itse kävin floridassa ja puolassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva kun tykkäsit <3 Nuo sun molemmat kohteet on semmosia mihin haluaisin niin paljon! Vaikkakin Krakovaan ollaankin menossa, mutta Floridaan!<3

      Poista
  4. Tosi paljon oot kyllä reissannut kuluneen vuoden aikana ja ihanissa kohteissakin! Itse julkaisin just tänään ekan osan postauksesta, jossa kurkitaan mun reissuvuoteen - nää tällaiset postaukset on aina niin kivoja lukea ja kirjoittaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tänä vuonna tuli reissattua kyllä paljon! :) Pitää käydä lukemassa myös sun reissuista lisää! Mäkin tykkään :)

      Poista
  5. oho sähän oot matkustellut oikein urakalla tänä vuonna! :D

    VastaaPoista
  6. Ihana idea koota kaikki vuoden matkat samaan postaukseen <3 Kerkesitpä matkustaa paljon tämän vuoden aikana! :) Ihania kuvia ja näistä muistui hyvin mieleen nuo kyseiset matkapostaukset, etenkin New Yorkin reissunne vaikutti ihanalta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, niin munkin mielestä! :) Kiitos, itsekkin sai muisteltua tätä vuotta postauksen muodossa <3

      Poista
  7. Voi että miten ihana postaus! ♥ Mietinkin juuri yksin päivä, että missä kaikkialla sä kävitkään tänä vuonna ja kävin koko sun Instan läpi kun koitin muistella haha :D Ihania kuvia olit valinnut tähän :) Me käytiin tänä vuonna Berliinissä ja Tukholmassa, ensi vuonna toivottavasti päästään vihdoinkin sinne Kroatiaan :) Ja New York kelpaisi myös ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon! <3 Haha :D No sieltäkin niitä toki löytyy ;) Kiitti! :) Kivoissa kohteissa tekin kävitte, Kroatia on ihana, sinne kannattaa kyllä matkustaa <3 Sekä tietenkin New York ;)

      Poista
  8. Oi sulla on kyllä mahtunut paljon matkustamista tähän vuoteen! :) Ihana postaus<3

    VastaaPoista
  9. Oletpa ehtinyt reissata ihanan paljon :) Toivottavasti joulusi oli oikein mukava! Leppoisaa Tapaninpäivän iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, oli kyllä mukava kun pääsi matkustamaan näin paljon :) Joulu sujui mukavasti, toivottavasti myös sun! Ja kiitos samoin mukavaa viikkoa sulle <3

      Poista
  10. Niin ihania kuvia ja reissuja <3 Olipa tosi hauska nähdä tämmöinen vuosikooste kaikista paikoista, ja nuo "tittelit" jokaisen kaupungin lopussa oli tosi hauskat :) Mäkin haluan matkustella noin paljon! ;) Paljon ihania juttuja on sun vuoteen mahtunut, niin matkustelun kuin muiden haaveiden toteuttamisen muodossa <3 Ja vaikka suruja ja murheita on ollut, niin varmasti ne hyvät jutut peittoaa ne. Olet ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Ja juu keksin vielä lopussa laittaa nuo tittelit, munkin mielestä hauska lisä tähän postaukseen :D Eikun vaan reissua varamaan ;) Tuo viime vuosi oli kyllä upea kaiken kaikkiaan ja oot oikeessa, että hyvä jutu peittoaa ne surulliset.. Niin säkin!!<3

      Poista
  11. Kyllä mä vaan jaksan kadehtia sun matkamääriäsi:D Kyllä sitä varmasti itsekin kokisi ja menisi jos suostuisin tosiaan lentämään muulla kuin Finnairilla. Kattelin Norwegianin lentoja ja hitto ne on edullisia, sillä kun lentäisi niin johan pääsisi edullisesti!
    Lisäks tuo matkaseura mitä aina haluan, ei oo niin innokas lähteen kun mä - tai on mutta hänellä on asunto maksettavana ja panostaa autoon (auton vaihtokin on edessä ensvuonna) ja muutenkin tarkka mihin pistää:D
    Vuonna 2015 matkustin kolmeen eri paikkaan ja se ois ihanne mulla vuodessa (+ tukholma/tallinna, en jostain syystä osaa laskee niitä ulkomaanmatkaks, vaikka ne on). Tulevana vuonna taidan päästä vain yhteen kohteeseen koska tosiaan en osaa lähtee ilman omaa miestä:D Ja Tukholmaan haluan kyllä vuonna 2018 kovasti!

    Kyllä mä vaan rakastan matkustelua, puhumista siitä ja sen takia sun blogisi vaan kuuluu mun ihan yksiin lemppareihin! Sulla on paljon kuvia, kerrot ihanan rennosti matkoistasi ja siis kohteet vaan on mielenkiintoisia! Jatkahan samaan malliin;) Toivottavasti pääset taas tulevana vuonna kokemaan kaikkea eri puolilla maailmaa. Matkustelu on oikeesti yks rikkaus. Musta oli muuten tosi hauska tuo yhden lauseen lisä jokaisen matkan loppuun, siis tuo "Vuoden ... matka".

    Ihanaa vuoden vikaa viikkoo sulle Niina<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan myös joskus kadehteeni kun muut matkusteli paljon, kunnes päätin, että mäkin joku päivä matkustelen paljon :) Ja edelleen kyllä huomaan, että välillä mietin miksen itse matkusta vielä enemmän vaikkapa Euroopan ulkopuolelle, mutta oon oikeesti enemmän kuin tyytyväinen! Matkustamisesta on tullut harrastus, intohimo ja elämäntapa<3

      Finnairillahan on alkanut tulemaan edullisia lentoja, mekin ollaan sieltä muutamat varattu niin, että ovat olleet edullisimmat hinnat kyseiseen kohteeseen. Myös Norwegianilla on tosiaan edullsiia lentoja, mutta aina ei se lentoyhtiö takaa edullisia lentoja. Mä oon matkustanut monilla lentoyhtiöillä eikä mulle oo sillä sillee väliä millä matkustaa, hintojen edullisuus ratkaisee :)

      Ainahan voi mennä yksin tai jonkun muun kanssa reissuun jos tosiaan ei oo matkaseuraa! Mä monesti mietin yksin matkustamista, mutta yleensä mies haluaa aina mukaan joten vielä en ole yksin päässyt reissuun vaan aina ollut joku mukana. Ja toi on aina just mihin haluaa itse rahat laittaa, me muutettiin kalliimpaan asuntoon, mutta ollaan niin tyytyväisiä, että sitten pihistetään jostakin muusta :) Kolme reissua perus Tallinan ja Tukholman lisäks on kyllä hyvin! Ja yksi reissu on aina parempi kuin ei reissua ollenkaan ;)

      Ihana kuulla Kata, että oot tuota mieltä, sunkin blogi kuuluu mun lemppareihin!<3 Jatkan samaan malliin tehden omaa juttuani :) Oon samaa mieltä sun kanssa, matkustelu on rikkaus! Juu munkin mielestä tuo "vuoden... matka" oli kiva lisä tähän postaukseen :) Kiitos samoin!! <3

      Poista
  12. Oon kyllä iloinen teidän puolesta, kun ootte reissailleet noin paljon! <3 Näistä tulee aina hyvä mieli, kun lukee reissuista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla!<3 :) Tosi kiva myös, että tykkäsit postaukseta :)

      Poista
  13. Aivan ihania matkoja kuulunut sun vuoteen ♥ En edes tajunnut kuinka monta matkaa teillä olikaan tänä vuonna, joten tälläinen koonti oli oikein mukava tähän vuoden loppuun :) Musta on niin upeeta kuinka pääset toteuttamaan sun unelmia matkailun saralla ja oot tuonut niistä matkoista niin kauniita palasia meille matkakuumeilijoille täällä sun blogissa ♥♥ Ja komppaan Kataa, että tuo vuoden...matka kruunasi postauksen, sillä oli hauska idea tavallaan palkita nää matkat samallailla kuin joissain awardseissa (mikä tää oli suomeks!?) :D

    Ihanaa tulevaa vuotta sulle, toivottavasti se on yhtä matkarikas kuin kulunut vuosi ♥

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna oli kyllä paljon ihania matkoja! <3 Ja munkin mielestä oli kiva tehdä tälläinen kooste vuodein reissuista :) Oii kiitti, on kyllä ollut hienoa kun on oikeesti päässyt toteuttamaan niitä unelmiaan! Joo toi oli hauska lisä tähän postaukseen :D Vähä kun jossain kilpailussa haha! Ja kiitos paljon, samoin <3

      Poista
  14. Kiva reissuvuosi! Erityisesti tuolta New York olisi omaan mieleeni. :)

    VastaaPoista
  15. On tosiaan ollut hurja reissuvuosi! Ihania matkoja! Harmittaa, kun me jätettiin aikanaan Bratislava väliin, kun mentiin Wienistä Budapestiin. Olisi ollut just matkan varrella. Ehkä joskus sinne vielä! Nizzaan voisin hyvin lähteä joskus myös, juuri tuollainen rento loma olisi mun mieleen! Ihanaa matkavuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna oli kyllä ihania matkoja :) Kannattaa kyllä käydä Bratislavassa jos sinne lähettyville matkustatte vielä! Nizza on varmasti semmoinen rento rantaloma, mutta samalla myös on nähtävyyksiä :) Kiitos samoin sulle!

      Poista
  16. Hienoa, että olet satsannut matkusteluun noin paljon! Ei ole parempaa kohdetta käyttää rahaa kuin matkustelu. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja oon ihan samaa mieltä kanssasi, ei oo parempaa tapaa käyttää rahaa kuin matkustelu :)

      Poista
  17. Matkustelu on kyllä ihanaa ajanvietettä sekä se antaa paljon kokemuksia ja uusia näkökulmia elämään! Ihaniin matkakohteisiin pääsit kyllä viime vuonna matkustamaan :) Jatka samaan malliin!
    Jos näistä matkakohteista mun pitäisi valita jokin vaihtoehto niin haluaisin ehdottomasti päästä käymään Kööpenhaminassa sekä Nizzassa! Egyptikin olisi varmasti kiehtova paikka :) Joka tapauksessa, ihana ja inspiroiva postaus! ♥

    Itse matkustin vain Japaniin viime vuonna, mutta tänä vuonna ajattelin käydä jopa kolmessa maassa! Niistä ehkä blogin puolella lisää :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin! :) Ihan samaa mieltä. Koitan jatkaa samaan malliin, toivon että myös tänä vuonna pääsisin matkustamaan mahdollisimman moniin kohteisiin! <3 Köpis on sellainen mitä kaikille suosittelen lämmöllä ja sinne pääseekin suht edullisesti ja se on kivan lähellä :) Nizza oli just semmoinen rento loma! Egyptissäkin riittää kaikkea mielenkiintoista. Kiitos paljon, ihana kommentti <3 Toi kuulostaa hyvältä, innolla odotan mihin oot reissaamassa tänä vuonna :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥