Pysäyttävä Auschwitz

Jokainen tietää mikä Auschwitz on ja mitä siellä on tapahtunut. Mutta jokainen teistä ei ole käynyt siellä, joten aion nyt kertoa oman tiedon ja kokemuksen tuosta paikasta. Hassua, että voin sanoa kokemuksen olleen positiivinen. Olin valmistautunut itkemään, mutta itkin vain kerran. Haluan painottaa, että tässä postauksessa oleva tieto on se mitä minä tiedän ja mitä olen kokenut.

Olen jo useita kertoja sanonut, mutta koulussa historia oli lempiaineitani ja semmoinen mikä on aina minua kiinnostanut. Auschwitz herätti kuitenkin mielenkiintoni ehkä noin pari vuotta sitten ja sitä ennen olen ollut jo kiinnostunut juutalaisten historiasta. Anne Frank on aina ollut minulle tärkeä henkilö, sen tytön kohtalo on koskettanut suuresti ja käynti Annen museossa oli semmoinen jossa kyyneliltä ei voinut välttyä. Anne perheineen myös joutui Auschwitziin ja vain Annen isä jäi henkiin. Musta on käsittämätöntä miten tuollainen paikka on ollut olemassa.

Auschwitz oli keskitysleiri lähellä Krakovaa, Oświęcimin kaupungissa, jossa kuoli yli miljoona ihmistä. Leirejä oli alun perin kolme, joissa kahdessa pääsin käymään. Aluksi Auschwitz perustettiin vangille, mutta siitä tuli myös juutalaisten tuhoamisleiri. Leirillä oli paljon mm. puolalaisia poliittisia vankeja, mutta suurin osa vangeista ja ihmisistä, joita leirillä kuoli oli juutalaisia. Juutalaisia leiriin haettiin ympäri Euroopan mm. Unkarista, Saksasta, Puolasta jne. Suurin osa juutalaisista meni leirille kuolemaan. Tappaminen oli leirin tarkoitus. Lapset, vanhukset ja yleensä myös naiset tapettiin heti. Miehiä otettiin pääosin leirille töihin, mutta myös naisia oli työssä. Monet eivät tienneet mihin ovat menossa ja heitä huijattiin paremman elämän toivossa. Juutalaisia tapettiin mm. ampumalla sekä krematoriossa kaasulla. SS-sotilaat hoitivat kaasuttamisen ja juutalaiset, jotka tekivät töitä leirillä, joutuivat monesti hävittämään ruumiit esimerkiksi polttamalla.

Ihmiset leirillä elivät järkyttävissä oloissa ja heillä, useimmiten naisilla ja lapsilla tehtiin myös ihmiskokeita. Suosittuja olivat esimerkiksi kaksosilla tehdyt ihmiskokeet. Leirillä ei kuoltu pelkästään tappamiseen vaan erilaisiin tauteihin, työhön ja nälkään. Vangit saattoivat painaa vain 23-35 kiloa. Ruoka leirillä oli lähinnä keittoja ja leipää. Ruokaa varastettiin juutalaisten tavaroista ja tavaroita vaihdettiin ruokaan. Uhreilta vietiin kaikki hampaista hiuksiin. Leirillä tehtiin raskasta työtä, 15-tunnin työpäiviä ja nukuttiin järkyttävissä oloissa. Vaikka tämä kauheus joskus loppui, ei elämä enää pelastuneilla ollut ennallaan. Monella ihmisellä ei ollut paikkaa, minne mennä. Perhe ja läheiset olivat kuolleet ja mietin usein miten tuollaisesta hirveydestä voi selvitä?

Mua jännitti kovasti retki Auschwitziin. Varattiin liput tuonne Getyourguiden kautta ja SeeKrakow oli sitten se firma kenen kautta loppujen lopuksi retki tehtiin. Tuo keskiviikko päivä oli kaunis, aurinko paistoi eikä ollut kylmä. Saavuttuamme leirille odoteltiin hetki ja sitten päästiin itse leiriin, jossa oli myös turvatarkastus. Leiriin saa ottaa kameran, mutta ota huomioon, että sinne saa viedä vain A4- kokoisen laukun. Päästyämme Auschwitzin leiriin meitä oli vastassa opas ja meidän ryhmässä useampi henkilö. Kuuntelimme kierroksella oppaan puhetta kuulokkeiden kautta, mikä oli kätevää. Heti kättelyssä opas kertoi, että Auschwitzissa tulee kunnioittaa uhreja. Opas oli mielestäni todella hyvä. Hänellä oli paljon tietoa, jonka jo tiesin ja paljon uutta tietoa. Englanti oli selkeää ja puhe mielenkiintoista, joten tunteille ei ollut tilaa. Keskityin koko kierroksen keskittymään mitä opas kertoi ja katsomaan sitä kaikkea. Minusta tuntui koko ajan, kuin itse olisin ollut siellä leirillä. Mietin hetken miltä musta olisi tuntunut mennä sinne. Minä en olisi varmaankaan selvinnyt. Museo oli todella mielenkiintoinen ja täynnä erilaisia tavaroita kuten jalkaproteeseja, kenkiä, matkalaukkuja jne. Myös hiuksia oli esillä ja kahdessa paikkaa ei saanut kuvata eli hiusten luona eikä vankilassa.

Kaasukammio saa minut edelleen ahdistumaan ja haukkomaan henkeä. Kun menin sinne, mietin vaan sitä, että oikeasti ne ihmiset on ängetty tänne kuolemaan. Siis aivan järkyttävää. Nuo kuvat saavat minut voimaan huonosti ja tuo oli semmoinen kokemus mikä oikeasti järkytti. Paikka missä sitten aloin itkemään oli se, kun katseltiin uhrien kuvia. Kaikki olivat jotenkin niin surullisia, mutta yksi nainen hymyili kameralle.

Birkenau eli leiri kaksi oli myös mielestäni koskettava paikka. Se tuntui jotenkin, että ihan kun se leiri olisi vieläkin toiminnassa. Tuo rautatie oli myös jotenkin surullinen, sillä ihmiset tulivat tuonne kuolemaan. Pääsimme näkemään tuhoutuneita kaasukammioita, joita natsit koittivat tuhota, kun tajusivat hävinneensä. Yksi mieleenpainuva ja surullinen hetki leirillä oli, kun pääsimme tutustumaan paikkaan, jossa naisvangit nukkuivat. Todella huonoissa oloissa siis. Kierroksen lopussa aurinko alkoi jo laskemaan ja Auschwitz Birkenau näytti melkein kauniilta piikkilankoineen.

En varmasti tule koskaan unohtamaan tuota kokemusta. Auschwitz on paikka, jossa jokaisen olisi hyvä käydä edes joskus. Avaamassa silmänsä maailmalle. Monet tuonne haluavat ja ymmärrän hyvin. Tuollainen julmuus kiinnostaa monia ja onhan tuo paikkana jotenkin niin todentuntuinen ja karmiva. Jos Auschwitz ja juutalaisuus kiinnostaa niin esimerkiksi Netflixistä löytyy hyviä ohjelmia kuten Auschwitz ja lopullinen ratkaisu. Kirjallisuutta löytyy hurjasti, yksi koskettava kirja on Kotimme, Auschwitz, jonka on kirjoittanut siellä ollut vanki. Kannattaa hiukan tutustua paikkaan ennen kuin sinne menee, niin se helpottaa kierrosta.

Tämä postaus oli yksiä raskaimpia postauksia, joita olen tänne blogiin kirjoittanut. Tässä postauksessa meni pari viikkoa ennen kuin sain tämän jonkinlaiseen kasaan. Ja tuntuu edelleen, että vieläkin olisin voinut kertoa enemmän.Tai paremmin. Faktan ja tunteiden yhteen sovittaminen oli hankalampaa kuin olin odottanut. Enkä saa sanoiksi tuota fiilistä millään. Käytin lähteenä tässä Auschwitzin museo-opasta sekä kaikkea yleistä tietoa mitä nyt sitten tiedänkään. Nyt niille tunteille on tilaa ja minulla on kamala suru jokaisen ihmisen takia, joka tuolla joutui elämään ja kuolemaan. Toivon, että jokaisella heistä on nyt hyvä olla. Ja niin kuin meidän opas sanoi, ”Vapaus on itsestään selvää niin kauan kuin on vapaa. Heille se ei ollut. Joten vaalikaa vapauttanne. ”