perjantai 24. elokuuta 2018

Unelmien täyttymys: Tomorrowland!

Elektroninen tanssimusiikki vei mun sydämen vuosia sitten. Huomasin miten positiivisesti se vaikutti muhun. Se piristää, auttaa käsittelemään etenkin ilon tunteita sekä lisää ainakin mulla treenin tehoa. Mulla ei ole yhtä suosikkia, mutta voisin mainita lemppareikseni Don Diablon, Axwell ^ Ingrosson, Otto Knowsin, Armin Van buurenin, Aviciin, Blasterjaxxin jne. Rakastan kappaleita, joissa myös lauletaan sekä sellaisesta missä on paljon melodiaa. Oon käynyt kolme kertaa Weekendissä, mutta se ei ole mitään verrattuna Tomorrowlandiin. Ajatus lähteä Tomorrowlandiin oli mun ja ystäväni Sofian yhteinen unelma. Nyt kerron tuosta ikimuistoisesta päivästä!

Jos reissua Tomorrowlandiin suunnittelee, se kannattaa aloittaa ajoissa. Mekin olimme ajoissa lippujen suhteen, mutta silti ne jäivät hankkimatta. Onneksi Viagogosta saimme liput, vaikkakin puolet kalliimmalla. Jollekkin 200 euroa yhden päivän festarista voi olla liikaa, mutta mulle se ei ollut. Olen maksanut Weekendistä 100 euroa, mikä tuntuu isolta summalta sekä futis- ja lätkäpeleistä 200 euroa, joten en rahaa paljoa miettinyt. Hotellimme sijaitsi Brysselissä ja se oli edullinen. Myös lennot olivat edulliset. Lennot ja hotellit kannattaa varata, kun on saanut itselleen liput tai jos telttaelämä kiinnostaa, voi Tomorrowlandin alueella myös yöpyä.

Tomorrowland alkoi lauantaina klo 12.00 ja me olimme sisällä samoihin aikoihin. Halusimme olla tuolla koko päivän. Pääsimme sisään heti ilman jonotteluja. Turvatarkastusten helppous yllätti meidät, mutta toisaalta siihen ei mene ns. turhaa aikaa. Tomorrowlandissa saa rannekkeen, jolla pääset sisään tapahtumaan ja johon voi ladata rahaa, jolla voit sitten maksaa ruokia, juomia jne. Tosi toimiva systeemi!

Aluksi kiertelimme aluetta ja kävimme katsomassa mitä kaikkea alueelta löytyy sekä lavat. Nuo kaikki lavat olivat niin upeasti tehtyjä! Koko alue oli kuin yksi iso satumaa, jossa mä olin. Käytiin myös maailmanpyörässä ihailemassa maisemia ja silloin tajusin miten iso alue oikeasti oli! Tomorrowlandissa oli mielestäni hyvin vessoja sekä vesipullon täyttöpisteitä. Vessojen alueella oli myös mahdollisuus laittaa mm. aurinkorasvaa ja deodoranttia. Alueella oli myös paljon erilaisia ruokakojuja sekä juomia. Olin enemmän kuin tyytyväinen siihen miten hyvin kaikki tuolla toimi!
Esiintyjistä tykkäsin tosi paljon Otto Knowsista ja Don Diablosta! Myös Armin Van Buuren oli hyvä sekä Fatboy Slim. Myös Avicia muistettiin festareilla soittamalla hänen biisejään sekä isolla lipulla, jossa oli hänen kuvansa. Ilotulitukset ja kaikki lavashowt tekivät Tomorrowlandista myös ainutlaatuisen, voiko missään olla noin upeaa? Ei!

Vaikka tuolloin lauantaina ihmisiä oli tuhansia ja tuhansia, kaikki ihmiset olivat iloisia! Ihmiset tulivat juttelemaan, ihmiset tanssivat ja hymyilivät. Ei mitään örveltämistä tai sekoilua, vaan oikeasti hauskanpitoa. Meillä oli molemmilla Sofian kanssa yksisarvispannat, jotka saivat paljon kehuja. Nuo olivat kyllä ihana lisä asuun ja ehkä ensi vuonna teemana voisi olla merenneito?

Tuo päivä oli ikimuistoinen ja ehdottomasti ensi vuonna menemme uudelleen! Silloin ehdottomasti kahdeksi päiväksi. Onko siellä muita Tomorrowlandissa käyneitä?😊

20 kommenttia:

  1. Toi olisi kyllä mullekin unelmien täyttymys<3 Voin vaan kuvitella millanen fiilis tuolla vallitsee! Mä en oikeen edes tiedä mitä kirjoittaisin tähän, selaan vaan näitä postauksen kuvia edes takaisin ja ihastelen<3 :D Ihanaa kun pääsit tuonne, toivottavasti mäkin pääsen vielä joku kerta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon :) Tuolla on tosi lämminhenkinen ja mukava tunnelma! Haha ihana :D<3 Mä toivon myös, että pääset tuonne!

      Poista
  2. Noi festarit näytti Instassa jo ihan super kivoilta! Saati sitten nyt isompien kuvien ja kunnon reissukuulumisten kera :) iso peukku täytyy kyllä antaa jos kerran kaikki oli noin hyvin hoidettu. Ja kyllä tommosista festareista voisikin maksaa parikin sataa :) kiva kun viihdyitte niin hyvin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :) Tuo oli kyllä sellainen kokemus, joka ansaitsee ehdottomasti oman postauksensa! Mäkin olin yllättynyt miten hyvin kaikki sujui :) Kyllä!

      Poista
  3. Vaikken tuon lajin musiikista oikein välitäkään, olisi tuolla kyllä upeaa joskus päästä käymään! Upean näköistä, näkee oikein että festarit ovat hyvin järjestetyt :) Ihanaa, että pääsit kokemaan sun unelman ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla viimestään siihen musiikkiin rakastuisi <3 Tomorrowlandissa on myös musiikkia laajasti tarjolla :) Jep sanoppa muuta! Ja mäkin oon tosi iloinen siitä <3

      Poista
  4. Äää oon niin kateellinen!!:D Kyllä mäkin vielä joskus! Ihan mielettömältä kuulostaa ja voi miten ihana tuo Aviciin muiston kunnioittaminen♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti pääset vielä tuonne! <3 Tuolla oli kyllä uskomattoman hienoa ja tuo Aviciin muistaminen oli ihana ele :)

      Poista
  5. Kuulostaa kyl niin ihanalta <3 ja kyl tommosesta vähän enemmän voi maksaakin kun ei tollaseen ihan joka päivä pääse :D

    VastaaPoista
  6. Wow, aika mahtavia kuvia ja todella upeelta vaikuttaa, näyttää ja kuulostaa ;) Mä ja mun mies saatettaisiin viihtyä, mieheke tykkää etenkin just kovasti Armin Van Buurenista ja Otto Knowsista, ja mä tykkään myös kovasti, Avicii myös ihan älyttömän hyvä <3 Todella kaunista että häntäkin muistettiin tuolla ihan lipuin ja hänen musiikkia soittamalla. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tuolla oli kyllä upeaa <3 Ehdottomasti suosittelen teille, jos kiinnostusta löytyy! Armin ja Otto on kyllä parhaita ;) Kyllä oon samaa mieltä, tuollainen muistaminen aina lämmittää mieltä <3

      Poista
  7. Tuolla olisi kyllä ihan mahtava päästä käymään, vaikka oma musiikkimaku onkin aika paljon raskaampaa. Niin söpö tuo sun panta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti tuolta löytyy kaikille jotakin mieleistä musiikkia ;) Joten tuonne vaan! Kiitos <3

      Poista
  8. Ihan huikean näköinen tapahtuma! Tuollaisessa olisi kyllä niin mahtavaa päästä joskus käymään :) Ja ihanaa, että sait yhden unelman toteutettua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :) Suosittelen! Niinpä, oon tosi iloinen myös <3

      Poista
  9. Näyttää ja kuulostaa kyllä ihan mahtavalta! ♥ Tuonne olisi tosiaan ihana päästä joskus, ja tuo alue näyttää jo siltä että siellä varmasti viihtyy :) Suloinen tuo yksisarvispanta!! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi mahtava kokemus! :) Ihan varmasti suurin osa tuolla viihtyy ja toivottavasti pääset tuonne joskus! Kiitos :D<3

      Poista
  10. Siis wau, oli kyllä varmaan uskomattoman hieno kokemus! :) Oon kuullut paljon näistä festareista ja jo ennen tän postauksen lukemista arvasin, että nää festarit on järjestetty hyvin. Pääsisinpä itekin käymään tuolla joskus, olis niin mahtavaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! <3 Ja juu, nuo oli kyllä tosi hyvin järjestetty :) Ihan varmasti pääset vielä!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥