lauantai 15. huhtikuuta 2017
Egypti osa 2: Kairossa
Heippa! 😊 Hassua miten vähän aikaa tuosta Egyptin reissusta on, mutta tuntuu että siitä olisi ikuisuus. Varattiin juuri kaksi uutta reissua Joonaksen kanssa ja kerron niistä teille piakoin! Kyllä tämän hetken tilanne Euroopassa ja muualla maailmassa on ollut mun mielessäni. Egyptissäkin oli juuri pommi-iskuja ja Euroopassa on alkanut olemaan vähän väliä joitain iskuja. Surullista, mutta haluan kuitenkin matkustaa. Tästäkin halusin kirjoittaa, koska olin juuri Egyptissä ja toinen kohde johon olemme menossa on kärsinyt myös näistä iskuista. Matkustamista nämä eivät estä, mutta kyllä mietin näitä asioita enemmän ja olen ehkä varuillani. Mutta palaillaan nyt kuitenkin itse aiheeseen eli Egyptiin ja Kairoon!
Taisinkin mainita, että Kairo ei oikein ollut juttuni. Siihen on monta syytä, mutta ehkä siinä lyhyessä ajassa ei saanut tarpeeksi irti koko kaupungista. Kaupunki ei jotenkin tehnyt muhun vaikutusta ja tykkäsin olla enemmän Niilin risteilyllä kuin Kairossa. Lennettiin aikaisin aamulla Kairoon ja hetken hotelilla olemisen jälkeen lähdettiin kiertämään lähiympäristöä. Oli muuten hiukan jännittävää lentää taas tuolla Egypairilla, kun muutenkin pelkään edelleen hiukan lentämistä. Mutta onneksi lennot menivät hyvin! Ja jos ulkomailla jotain pelkään niin yksi on tämä kaaottininen liikenne😦 Kairossa se oli juuri sitä. Mekin vain kävelimme toiselle puolelle tietä autojen läpi ja toivoimme, että ne pysähtyvät. Eläimistä kerroinki jo aikaisemmin, mutta kaikki nuo suloiset kissat ja koirat ilman rakkautta. Olen ennekin matkoilla törmännyt koiriin ja kissoihin kaduilla, mutta tuolla niitä oli ihan kaikkialla kokoajan. Toisaalta he saavat elää vapaana, mutta on tuo jotenkin surullista. Yhden kerran näin koiran hihnassa, ilmeisesti lemmikkinä. Käytiin tuona päivässä syömässä todella hyvää ruokaa, mutta koko paikka vähän epäilytti mua. Olin ollut iloinen kun vatsatautia ei ollut vielä tullut ja ajattelin, että nyt se tulee. Mutta koko reissun vältin vatsataudin mistä mua kovasti varoteltiin. Ja käytiin vielä juuri sellaisissa paikoissa syömässä mitä yleensä välttelen reissuilla😁 Illalla lähdettiin katsomaan valoshowta Gizan pyramideille. Show oli kyllä upea, olen kaikkien valojen ystävä ja oli jotenkin jännä nähdä pyramidit ensimmäistä kertaa elämässään ja vielä pimeässä!
Toisena päivänä Kairossa suuntasimme Egyptiläiseen museoon! Tuolla museossa mulla ei ollut kuvauslupaa sisällä, joten sieltä ei valitettavasti ole kuvia. Museossa oli niin paljon kaikkea mielenkiintoista ja upeaa, että harmittaa ettei kuvia ole.. Mutta tästä voitte käydä katsomassa mitä kaikkea museossa oli😊 Siellä oli niin hienoja kaikki tavarat kuten sängyt, hevoskärryt jne. Kaikista siisteintä oli nähdä ihan oikeita muumioita! Tuo museon jälkeen lähdettiin Gizan pyramideille, jotka olivat koko reissun paras juttu. Ne olivat niin valtavia ja kauniita. Tuolla aavikolla oli myös oma tunnelmansa. Oli hassua kun en ollut koskaan kuvannut vastaavassa ympäristössä niin kaikki kuvat olivat ihan punaisia paitsi automaatilla. Tuon jälkeen suuntasimme katsomaan miten papyruksia tehdään. Tuolla myymälässä oli niin valtavasti erilaisia ja toinen toistaan hienompia papyruksia, mutta löysin kuitenkin juuri sellaisen oman tyyliseni kaikkien joukosta.
Kolmantena päivänä oli ohjelmassa jälleen pyramideja, mutta tällä kertaa Sakkara pyramidi. Tuo pyramidi oli erilainen kuin Gizan pyramidit. Lisäksi pääsimme käymään lähellä olevassa haudassa, jonka nimeä en valitettavasti muista enkä löytänyt Googlestakaan. Tuo hauta oli kuitenkin upea ja nuo sisällä olevat taideteokset kauniita! Pyramidin ja hautojen jälkeen pääsimme katsomaan miten mattoja tehdään ja sain myös itse kokeilla tuota tekniikkaa! Ei se kovin vaikeaa ole, mutta arvostan kyllä miten hienoja mattoja tuolla tehdään. Illalla suuntasimme vielä Basaariin, jossa on paljon ostospaikkoja koruista vaatteisiin ja elintarvikkeisiin. Kaupustelua tuolla oli paljon ja niin monia vaihtoehtoja mitä ostaa, että aikaa basaariin kannattaa varata.
Tuollainen oli siis mun Egyptin reissu. Paljon pääsin kokemaan työn kautta, ihan mahtavaa! Teen ehkä vielä vinkki- ja ostospostausta, ihan miten teitä kiinnostaa😊 Mukavaa pääsiäistä vielä kaikille!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

















Näyttääpäällä kivalle kuvista katsottuna! Pyramideilla olisi joskus hienoa päästä käymään:) vinkkipostauksia on aina kiva lukea!!
VastaaPoistaKyllä, oli tuolla kivaakin :) Ja pyramidit olivat hieno kokemus. Vinkkipostauksen voisin siis tehdä, kiitti! :)
PoistaIhania kuvia jälleen ♥ Mä oikeesti rakastan katsella sun matkakuvia, sillä otat sellaisia kuvia joista välittyy hyvin reissun tunnelmaa ja kyseisen paikan kulttuuria :) Mun mielestä on myös mukava lukea sun mietteitä Egyptistä, sillä matkakohde on tavallaan sellainen, jota et itse ole valinnut tai vaikuttanut 100% siellä käytävään ohjelmaan :)
VastaaPoistaTuo ensimmäinen kappale, jossa puhuit tuosta tämän hetken tilanteesta maailmalla ja varsinkin Eyuroopassa on varmasti sulla paljonkin mielessä matkustellessa enemmän. Mulla tuli todella epärealistinen olo esimerkiksi tuosta Tukholman jutusta, sillä ensimmäistä kertaa jotain noin pahaa tapahtui paikassa, jossa itse olen käynyt ja olen useasti kävellyt juuri siitä missä se tapahtui... Musta on ihan hyvä nykyään olla varuillaan matkoilla, koska koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Uskon kuitenkin, että tuo teidän toinen kohde iskun kokenut paikka on paljon enemmän varautunut vastaavaan kokemuksensa takia. Turvallisia reissuja teille ♥♥
Ihanaa pääsiäistä sulle myös ♥
♥: Ane
Kiitos paljon! <3 Tosi ihana kuulla, että oot tuota mieltä :) Koitan ottaa mahdollisimman erilaisia matkakuvia, sekä nähtävyyksistä että ihan paikallisist rakennuksista jne. Juu tuo oli erikoinen reissu juuri siitä kun itse en sitä valinnut enkä vaikuttanut reissun ohjelmaan :D
PoistaKyllä nuo asiat ovat mielessä nyt vieläkin enemmän kun kokoajan tapahtuu jotain :/ Voin kuvitella minkälainen olo sulla oli juuri tuosta Tukholman iskusta, kun on tuttu paikka. Varovainen kannattaa kyllä olla, en tiedä auttaako se, mutta vähän enemmän katsellaan ympärilleen. Juu mä uskon myös, että on varautunut enemmän, näin olen ainakin lukenut. Ja kiitos paljon! <3
Onpas kauniita kuvia, jälleen kerran! Harmi, ettei Kairo ollut sun mieleen, mutta toisaalta, eihän kaikista paikoista välttämättä pidäkään. Toivottavasti reissu oli muuten mukava ja hyvä, että säästyit myös siltä pahamaineiselta vatsataudilta! Olisi ollut ikävää sairastua siihen kesken matkan :(
VastaaPoistaTykkään näistä kuvista todella paljon, mutta voi että tuo kuva tuosta pienestä koirasta makaamassa hiekassa! Onpas hän suloinen ♥ Surullista tosiaankin on se, että monissa maissa niitä kulkukoiria ja -kissoja on enemmän kuin tarpeeksi...
Hyvää pääsiäistä sullekin! :)
Kiitos! <3 Juu ei kaikista paikoista voikkaan pitää eikä ollut tosiaan perinteinen lomareissu vaan työmatka :D Juu oli myös mukavaakin ja onneksi säästyttiin vatsataudilta kuitenkin!
PoistaOii, ihana kuulla, että tykkäsit :) Tuo koira oli niin suloinen, olisin halunnut ottaa sen mukaani <3 Juu, varmasti Afrikassa koiria ja kissoja on ihan liikaa kaikkialla :/ Ja kiitos!:)
Siis WAU! Aivan upeita kuvia! Ihanalta kokemukselta toi Egypti vaikutti, tekis mieli itekin lähtee :)
VastaaPoistaKiitos kovasti! <3 Ja kannattaa lähteä jos vaan yhtään kiinnostaa :)
PoistaKyll äsitä vaan joka puolella nykyään sattuu ja tapahtuu, mutta elämistä ei pidä lopettaa eikä pidä antaa pelolle valtaa. Kyllähän se on ihan tosi surullista ja ehdottomasti saa itse miettimään enemmän asioita varsinkin kun esimerkiksi nyt osui niin lähellä eli Tukholmassa jossa käy itsekin useasti ym.:( Silti en itsekään aio lopettaa matkustelua - vaikken niin paljon matkustele kuin esim sinä ja en ehken sellaisiin paikkoihin missä niitä voi sattua (tai siis.. sitähän voi sattua ihan missä vain).
VastaaPoistaAnyway nyt tähän pääaiheeseen :D Kairokin näyttää hyvin hyvin vierailunarvoiselta paikalta ja kylläpä tekisi mieli niin joskus Egyptiin päästä. Muakin harmittaa kaikki pikkuruiset eläimet kaduilla ja vailla rakkkautta:< Siis mua ärsytti Roomassa suunnattomasti kun näin eläinkaupassa (okei siis ei kadulla kylläkään) oli chihuahuan pentu TERRAARIOSSA. Siis kuten joku marsu tai hamsteri, se oli pistetty sellaiseen hieman isompaan terraarioon tietty. Mun olisi tehnyt mieli ottaa se mukaan:( Meidän perheessä on chihu joten oli tuo kyllä vähän raastavaa katsottavaa:D
Menikö vähän taas ohi aiheen..?:D Anyway aivan ihania kuvia ja ostospostausta ja vinkkipostausta odotellessa ♥ :')
Niin sattuu eikä pidäkkään lopettaa matkustamista tai elämistä. Mutta jotenkin miettiin enemmän ja on ehkä varuillaan. Ja tosiaan missä vaan voi käydä nykyään mitä vaan mikä on kyllä tosi harmi :/ Eurooppa on kuitenkin ennen ollut niin turvallinen.
PoistaJos Egyptiin haluaa, niin kyllä sielä kannattaa käydä :) Itse en varmaan olisi käynyt ilman tuota työtä. Nuo eläimet harmittaa muakin niin eläinten puolesta. Juu mäkin olen jossain nähnyt koiranpentuja terraariossa ja se on ulkomailla vissiin ihan yleistä. Mutta meille jotka olemme tottuneet ostamaan koirat suoraan joltain ihmiseltä eikä eläinkaupasta tuollainen on kyllä jotenkin surullista :/ Ei haittaa vaikka menikin aiheen ohi :D Kiitos kovasti!<3
Oi miten upeen näköinen paikka!<3 Mulla on ollut aina haaveissa matkustaa Egyptiin ja tää postaus sai kyllä aikaan kunnon matkakuumeen kyseiseen mestaan :')
VastaaPoistaNiin on! <3 Ja heii kiva kuulla, toivottavasti pääset tuonne :)
Poista