torstai 26. huhtikuuta 2018

Ihana päivä Tallinnassa!

Moikka!💗 Vihdoin pääsen kertomaan teille parin viikon takaisesta risteilystä Tallinnaan. Mulla tulee aina nämä postaukset hiukan viiveellä, mutta ei se mitään! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan😊 Tarkoitus oli lähteä Tallinnaan isommalla porukalla, mutta ikävä kyllä moni perui risteilyn. No se ei onneksi haitannut, koska saatiin kokoon huippu viiden hengen porukka! Jälkikäteen kun miettiin, niin tuo viisi bloggaajaa oli hyvä määrä. Kerettiin hyvin juttelemaan keskenämme, kuvailemaan, syömään ja shoppailemaan.

Mentiin Tallinnaan  Eckerö Linella, joka oli mun ensimmäinen kerta kyseisellä laivalla. Oon mennyt yleensä Viking Linella ja joskus Tallinkilla, joten tuo oli kivaa vaihtelua. Laiva yllätti mut positiivisesti. Tax Free oli mielestäni monipuolinen, löysin sieltä monipuolisesti kosmetiikkaa. Laivan aamupala oli herkullinen, vaikkakin tunti oli liian lyhyt aika syödä. Laivalla oli myös hyvää musikkia ja hyvä meininki, joten ehdottomasti voisin mennä uudelleenki!
Olin lukenut Sofian blogista Telliskiven alueesta, josta löytyy mm. aivan upeaa katutaidetta! Suunnattiin siis satamaan saavuttuamme suoraan tuonne ja kaikki tykkäsivät tuosta paikasta tosi paljon! En ollut siis ennen käynyt tuolla, mutta ehdottomasti oli käymisen arvoinen paikka. Katutaide on lähellä mun sydäntä ja tuolla oli kauniita taideteoksia.

Telliskiven jälkeen suunnattiin kohti vanhaa kaupunkia. Bongailin taas toinen toistaa ihanempia vaalenapunaisia rakennuksia. On tuo vanha kaupunki vaan niin kiva paikka! Löydettiin myös suloinen kahvila ja oli hauska olla bloggaajien kanssa liikenteessä, koska ruoka kuvataan aina ennen syömistä! Jossei kameralla, niin vähintään someen😃 Mä olin jo viime keväänä käynyt pinkillä ovella, mutta muut olivat iloisia otettuaan asukuvia pinkin oven luona. Ja onhan tuo pinkki ovi kaunis!
Vanhan kaupungin jälkeen lähdettiin shoppailemaan ja mäkin löysin muutaman kivan jutun. Säästelen rahoja kesän reissuihin, joten en paljoa shoppaillut. Käytiin myös Vapianossa syömässä, Vapianon salaatit ja pastat on vaan niin hyviä. Loppuilta menikin laivalla jutellessa ja kuunnellessa hyvää musiikkia.

Oli aivan ihana ja onnistunut reissu! Sää oli ihanan keväinen ja seura parasta😊 Kiitos vielä Jasu, Elli, Sofia ja Ane 💖

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Kolmetoista kuvaa Riiasta!

Riian reissusta tuntuu olevan jo ikuisuus. Vihdoin sain tehtyä postaukset Krakovasta, vielä olisi jäljellä muutama postaus Riiasta. Taas olisi luvassa kuvapostausta, sillä valitsin kolmetoista ihaninta kuvaa reissusta. Tuonne olisi kiva vielä palata vaikkapa joku kesä!😊
Tämä kukkapuu näyttää melko aidolta, mutta on siis nuo kukat ovat muovia! Tosi ihana idea silti.
Kaunis kirkko. En ole keltaisen ystävä esimerkiksi vaatetuksessa, mutta rakennuksissa keltainen on vaan niin ihana!
Juutalaismuseosta. Tämä oli museon mielenkiintoisin osio, tämä oli ilmeisesti rakennettu/sisustettu niinkuin joku juutalainen olisi talossa asunut. Muutenkin tuo museo oli käymisen arvoinen paikka.
Käytiin Joonaksen kanssa ensimmäistä kertaa ikinä elokuvissa ulkomailla! Tämä oli ihan ex tempore idea ja todella onnistunut sellainen! Elokuva oli englanniksi ja tuntui ihan kuin olisi ollut Suomessa elokuvissa. Aion jatkossakin mennä elokuviin, jos sellainen hetki tulee reissussa.
Käytiin tälläisessä kuplavohveli kahvilassa! Tuo oli kyllä niin herkullinen. Paikka löytyy Riian vanhasta kaupungista, suosittelen!
Tuo lukkosilta oli vaan niin kaunis! Ja muutenkin tuo puisto. Voin kuvitella sen kesällä olevan vielä upeampi.
Käytiin näköalatornissa ja sieltä oli hyvät maisemat kaupunkiin.
Suloisia pieniä kujia! + Värikkäät rakennukset. Niissä on vaan sitä jotakin.
En ole koskaan ennen käynyt suklaamuseossa, joten käynti Riian suklaamuseossa oli mulle mieluinen kokemus.
Riiasta löytyi kivoja ravintoloita ja ne missä käytiin, oli mielestäni todella hyviä paikkoja. Tämä on Moonshine ravintolasta, joka löytyy myös vanhasta kaupungista.
Usein tulee käytyä kauppahalleissa ulkomailla, vaikkei mitään edes ostaisi. Riian kauppahallissa oli myös taidetta esillä.
Olin ottamassa Joonaksesta kuvia, kun eräs Brittimies tuli kysymään halutaanko yhteiskuva! Ja tottakai me halutaan. Ihanaa kun ihmiset tulee itse kysymään.
Viimeinen ilta Riiassa ja käytiin Radison Bluen Skyline baarissa. Vautsi mitkä näkymät tuolta oli! 

Tälläisiä ihania muistoja Riiasta! Mikä oli sun suosikkikuva? 

perjantai 13. huhtikuuta 2018

20 Kysymystä - Millainen Bloggaaja Olen?

Heippa! Jälleen olisi haastetta tulossa😉 Lipstick Loven ihana Linda haastoi mut tekemään tällaisen postauksen ja enemmän kuin mielelläni tähän haasteeseen vastasin. Kiitos vielä Linda!

1. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
- Alun perin aloitin bloggaamisen, että voisin purkaa omia ajatuksiani maailmalle. Pidin pitkään mielenterveysongelmiin liittyvää päiväkirjamaista blogia, kunnes aloitin lifestyle blogin. Lifestyle blogia en koskaan tuntenut omakseni, joten perustin matkablogin. Tämä matkablogi on alusta asti tuntunut juuri siltä mun jutultani. Matkustamisen ja bloggaamisen yhdistäminen on ihanaa, tämä on rakas harrastus.
 
2. Kuinka kauan olet kirjoittanut blogia?
-Noin kahdeksan vuotta, tätä blogia noin 1,5-vuotta.

3. Kuvaile blogiasi. Mikä on sen pääasiallinen aihe ym.?
- Blogini käsittelee matkustamista, etenkin reissujani, mutta kirjoittelen yleiselläkin tasolla matkustamisesta. Välillä postailen myös muustakin kuin matkustamisesta. Tunnen, että blogini on melko monipuolinen. Vaikka pääpaino on matkailussa, niin muitakin postauksia tulee aina välillä.
 
4. Kuinka usein päivität blogiasi?
- Mulla oli juurikin lifestyle blogin aikoihin kamala stressi blogin päivittämisestä. Kun perustin tämän blogin, päätin että postailen noin kerran viikossa. Ja kerran viikossa yleensä julkaisen uuden postauksen. Mulle todella sopiva tahti ja panostan kaikkiin postauksiini 100 prosenttisesti.

5. Kummat ensin, kuvat vai teksti?
- Riippuu todella paljon postauksesta. Reissupostauksissa aina tietenkin ekaksi kuvat, mutta pohdinnoissa ja muunlaisissa postauksissa yleensä ensin teksti ja sitten kuvat.

6. Mistä saat inspiraatiota postauksiisi?
- Matkustamisesta! Se inspiroi mua valtavasti. Jotkut postaus ideat tulevat myös muilta bloggaajilta, mutta usein tulee itsellekin joku idea mistä voisi postata.
 
7. Bloggaatko mieluiten aamulla, päivällä vai illalla?
- Ihan milloin vaan. Ei oikeastaan väliä. Aamupäivät ja silloin, kun olen yksin kotona ovat yleensä parasta aikaa, mutta ei sillä niin ole väliä. Silloin kun parhaalta tuntuu.
8. Kuinka usein teet jotain blogisi eteen kuten otat kuvia, luonnostelet uusia postauksia, vastaat kommentteihin tms.?
-Lähes joka päivä. Kuvia otan yleensä reissulta, välillä julkaisen muitakin kuvia kuten tähän postaukseen. Uusia postauksia luonnostelen pari kertaa viikossa ja joskus useamminkin, kun tulee ideoita. Kommentteihin koitan vastata 1-3 päivän sisällä kommentin tultua. Blogeja luen yleensä joka päivä ja kommentoin sitten, kun on sopiva hetki.
 
9. Luetko muiden blogeja? Minkä tyylisiä?
-Luen paljon blogeja, mulla on listalla yli 100 blogia, joita luen. Luen paljon lifestyleblogeja sekä mun ystävien blogeja. Kosmetiikka ja erilaiset pohdinta-/mielipidepostaukset kiinnostavat eniten. Luen myös tietenkin paljon erilaisia matkablogeja. Ennen en lukenut juurikaan matkablogeja, koska en saanut niistä mitään irti. Eniten tykkään kuitenkin niiden matkapostauksista, jotka eivät pidä matkablogia. Tätä on vaikea selittää, mutta mulla on se tietty tyyli mistä pidän. En tykkää liian yksityiskohtaisista jutuista enkä, että yhdestä paikasta on sata postausta.

10. Mitkä asiat toisten blogeissa kiinnittävät huomiosi ja saavat sinut liittymään ehkä jopa lukijaksi?
- No matkustaminen tietenkin! Yleensä, jos blogissa on matkustaminen jollain tapaa mukana, niin innostun. Tykkään aidoista, rehellisistä ja hiukan erottuvista blogeista. Massaan hukkuvat blogit eivät herätä mun mielenkiintoa. Kauniit kuvat ja siisti ulkoasu herättävät myös mun mielenkiinnon.

11. Kolme parasta asiaa bloggaamisessa?
- Itsensä tuominen esille, lukijat ja bloggaaminen! Mun mielestä tässä on kaikki parasta. On mukavaa, kun voi valokuvilla ja postauksilla tuoda itseään itselle, kun mulla ei muita ns. luovia harrastuksia oikein ole. Mulla on parhaimmat lukijat, jotka aina jaksavat kommentoida ja bloggaaminen on parasta bloggaamisessa. Kun saa tehdä omaa juttuaan ja sitä mistä tykkää!
 
12. Entä kolme huonointa asiaa?
- En keksi montaa huonoa asiaa. Mutta jos on pakko keksiä, niin yksi asia on matkiminen. En ole tätä puhunut kertaakaan blogin puolella, mutta on ikävää, että tälläistä on tapahtunut myös mun kohdalla. Toinen on se, ettei aina ole niin aikaa blogille kuin haluaisi. Ja kolmas on varmaan epävarmuus välillä omista postauksista.

13. Oletko mielelläsi vuorovaikutuksessa lukijoidesi kanssa, eli vastaatko mielelläsi esimerkiksi kaikkiin saamiisi kommentteihin?
- Tietenkin! Vastaan aina jokaiseen kommenttiini ajatuksella, oli se lyhyt tai pitkä. Mun mielestä kommentit kuuluvat bloggaamiseen ja on kiva saada palautetta postauksista! Lisäksi on ihana, jos joku jakaa vinkkejä matkakohteeseen tai saa inspistä jostakin mun reissusta.

14. Onko blogillasi muita somekanavia, kuten Instagramia tai Facebook sivuja?
- Löytyy! Instagrammissa ja Snapchatissa mua voi seurata nimimerkillä ddeepstar. Instassa ja Snapissa päivittelen toki muitakin kuin matkustamiseen liittyviä juttuja. Facessa on blogille oma sivusto ja se löytyy tästä. 
 
15. Onko sinulla luonnoksissa useampia valmiita tai lähes valmiita postauksia vai kirjoitatko mieluummin yhden postauksen kerrallaan ja julkaiset sen heti?
- Luonnoksissa on useita keskeneräisiä postauksia ja yleensä myös yksi valmis. En julkaise koskaan heti postausta, vaan teen sitä pikkuhiljaa.
 
16. Bloggaatko avoimesti, eli tietääkö tuttavapiirisi blogistasi, vai pyritkö pitämään blogisi mahdollisimman omana tietonasi?
- Kyllä bloggaan avoimesti. Perheeni ja ystäväni tietävät blogistani, ja perustin omat Facesivutkin mistä tutut voivat blogiani lukea.
17. Hyödytkö blogistasi taloudellisesti tai saatko esimerkiksi tuotteita testattavaksi blogisi kautta?
- Muutamia yhteistöitä olen tehnyt, joista olen hyötynyt esim. saamalla tuotteita.
 
18. Mikä tarina on blogisi nimen takana vai onko sillä tarinaa lainkaan?
- Itseasiassa tämä on ystäväni Sofian keksimä nimi! Mietittiin yhdessä mikä olisi hyvä nimi mun blogille ja siten tästä tuli Where to Next? Tykkään blogini nimestä paljon, koska se kuvaa blogiani ja mua hyvin. Oon jatkuvasti tuon kysymyksen äärellä eli minne reissaisi seuraavaksi.
 
19. Haluaisitko kehittää tai muuttaa blogiasi jotenkin? Jos, niin miten?
- Haluaisin kehittää itseäni vielä kirjoittamisessa sekä valokuvaamisessa. Ulkoasua olisi kiva jossain kohtaan hiukan päivittää. Mutta pääosin olen tyytyväinen.
 
20. Kolme vinkkiäsi aloittelevalle bloggaajalle?
-Ole oma itsesi ja aito, tee juuri sitä juttua mitä itse haluat! Panosta kuviin ja tekstiin. Älä stressaa blogista, koko bloggaamisesta menee maku, jos stressaa turhaan.

Haastan seuraavat blogit:
DELICIOUS CIRCUS
ELLI
Enkeleitä hiuksissani
Fiiaelina
KATZARIINA
My Life As A Material Whore
Puikolta pudonnut 
Saara W
Sofia Ida Anneli
Taru Anu Elina
Timanttikenkätyttö

torstai 5. huhtikuuta 2018

Vinkit Krakovaan!

Heippa! Olisi taas perinteisen vinkkipostauksen aika. Olen huomannut viime aikoina, että vinkkipostausten tekeminen tuottaa mulle eniten työtä ja ei ehkä ole enää se juttuni. Näitä teen juuri siksi, että blogiini eksyvät voisivat saada vinkkejä reissulleen ja totta kai, että minä voin jakaa niitä muille. En vuoden päästä muista paljon hotelli Krakovassa maksoi, mutta blogista sen voi aina tarkistaa. Katsotaan keksinkö perinteisille vinkkipostauksille jotakin uutta. Mitä te tykkäätte vinkkipostauksista?
Lennot & hotelli
Lennettiin Finnairin suorilla lennoilla Krakovaan. Finnairilla on nykyään edullisia lentoja, joten ollaan alettu suosimaan Finnairia. Lennot maksoivat 155 euroa. Halvemmallakin varmasti pääsee, mutta mielestäni ihan kohtuu hinta lennoista. Hotellimme INX Desing Hotel sijaitsi noin 15-20 minuutin päässä vanhasta kaupungista, juutalaiskorttelin alueella. Tykkäsin hotellistamme eikä neljä yötä aamupaloineen 240 eurolla ollut kalliskaan. Krakovassa on melko edullisia hotelleja ja ainakin meidän oli myös moderni ja siisti. Aamupalasta pidin myös. Hotelli oli lähes tyhjä, joten saimme nauttia aamupalan aina aivan rauhassa. Huomasi, että Krakova on kesäkaupunki, hotellitkin olivat tyhjillään.
Liikkuminen
Krakova on kävelykaupunki. Kaikkialle pääsee kävellen ja jos kävely ei innosta, on vaihtoehtona toimiva ratikka. Ratikat kulkevat tiheään tahtiin ja mekin käytettiin muutamia kertoja ratikkaa. Ratikkalipun voi ostaa ratikassa olevasta laitteesta. Tämä oli mulle aivan uutta, että itse ratikassa on kone mistä lippu ostetaan eikä pysäkillä ole automaattia. Lipun hinta on euron luokkaa. Auschwitziin mentiin sitten ryhmän mukana autolla, joka on mielestäni kätevä ja varmasti nopein tapa mennä leirille kuin esimerkiksi junalla tai bussilla. Taksilla mentiin lentokentältä hotelille ja paluupäivänä myös. Kentältä hotelille taksi maksoi noin 20 euroa. Edullisempaa kuin Suomessa ja mielestäni kätevä ratkaisu, jos hinta on tosiaan tuota luokkaa.
Ruoka ja juoma
Krakovassa syöminen on edullista! Jopa turistipaikkojen lähellä. Ensimmäisenä päivänä suuntasimme Hard Rock Cafeen, jossa meidät yllätti puolet edullisempi ruoka! Normaalisti 20 euron ruuat maksoivatkin noin kymmenen euroa. Otettiin vielä jälkkäritkin, kun oli niin halpaa. Krakovassa kaikki ruuat olivat siinä 10-15 euron luokkaa. Olutta sai kolmella neljällä eurolla eikä muutkaan juomat kalliita olleet. Voin suositella siis Hard Rock Cafea sekä toista hyvää ravintolaa jossa kävimme, Miod Malinaa. Syötiin tuolla ravintolassa herkulliset ruuat, minä pastaa ja Joonas puolalaista keittoruokaa, jossa keitto on leivän sisässä. Kahviloitakin Krakovassa oli lukuisia, Costa Cafee on mun yksi suosikki kahviloita sekä käytiin myös muutamissa muissa kahviloissa, joista sai niin hyviä paikallisia munkkeja. Suosittelen!
Shoppailu
Innostuin Krakovassa shoppailemaan täysillä! Sephorassa tuli käytyä pari kertaa sekä isossa kauppakeskuksessa Galeria Krawoskassa ja pienemmässä Galeria Kazimierzissä. Käytiin tuolla Krawoskassa joka päivä ja syötiin myös kauppakeskuksen italialaisessa ravintolassa. Kauppoja Krakovassa on joka lähtöön. Itse tykkäsin mm. C&A:sta, Reservedestä ja Terranovasta. Krakovassa mielestäni mukava asia oli, että kaupat olivat klo 22 asti auki. 
Nähtävyydet
Isoin syy miksi lähdettiin juuri Krakovaan, oli Auschwitz. Vaikkei Auschwitz sijaitse niin lähellä Krakovaa kun saattaisi luulla, ei sieltä pitkäkään matka sinne ole. Lasken sen siis Krakovan nähtävyydeksi. Auschwitz oli hieno kokemus omalla kamalalla tavallaan. Vanha kaupunki ja siellä oleva Marian kirkko kuuluvat myös Krakovan nähtävyyksiin. Wawelin linnassa käytiin myös, mutta se oli aika tylsä nähtävyys lukuun ottamatta siellä olevaa kaunista kirkkoa. Juutalaiskortteli ja siellä oleva juutalaismuseo kannattaa käydä katsastamassa. Tykkäsin myös Krakovassa olevasta kauniista lukkosillasta. Muhun suuren vaikutuksen teki myös Kaziemerzin ghetto alue. Krakovassa on myös paljon kauniita rakennuksia, joihin kannattaa kiinnittää huomiota. Myös puistoja löytyy, mutta eiväthän ne talvella niin kauniita ole. Perhosmuseo oli myös erilainen kokemus.

Mitä muuta?
Krakova on mukava kaupunki, mutta elossa se on enemmän kesällä. Talvella sinne kannattaa mennä, jos kaipaa rauhaa. Jonottanut ei tarvinnut mihinkään ja sai olla rauhassa. Ei kaupunki kuollut kuitenkaan ollut, mutta mä tykkäsin hiljaisemmasta kaupungista. Palvelu kaupungissa ei ollut mitään kovin hyvää, etenkään ruokakaupassa. En ole missään saanut niin huonoa palvelua, myyjä ei edes vilkaissut meihin päin eikä puhunut mitään. Ei monissa maissa ole osattu englantia, mutta aina edes jotakin sanottu. Tämä taitaa kuulua Puolan kulttuuriin? Reissuun kannattaa ottaa käteistä hiukan mukaan ja vaihtaa raha etukäteen zlotyiksi Krakovaan en tiedä reissaisinko uudelleen, mutta Puola matkakohteena kiinnostaa. En usko Krakovassa olevan mulle mitään miksi lähteä uudelleen, vaikka reissu olikin kaikin puolin onnistunut💜

 Mukavaa loppuviikkoa kaikille!