Jokainen tietää mikä Auschwitz on ja mitä siellä on
tapahtunut. Mutta jokainen teistä ei ole käynyt siellä, joten aion nyt kertoa oman
tiedon ja kokemuksen tuosta paikasta. Hassua, että voin sanoa kokemuksen olleen
positiivinen. Olin valmistautunut itkemään, mutta itkin vain kerran. Haluan
painottaa, että tässä postauksessa oleva tieto on se mitä minä tiedän ja mitä
olen kokenut.
Olen jo useita kertoja sanonut, mutta koulussa historia oli
lempiaineitani ja semmoinen mikä on aina minua kiinnostanut. Auschwitz herätti
kuitenkin mielenkiintoni ehkä noin pari vuotta sitten ja sitä ennen olen ollut
jo kiinnostunut juutalaisten historiasta. Anne Frank on aina ollut minulle tärkeä
henkilö, sen tytön kohtalo on koskettanut suuresti ja käynti Annen museossa oli
semmoinen jossa kyyneliltä ei voinut välttyä. Anne perheineen myös joutui
Auschwitziin ja vain Annen isä jäi henkiin. Musta on käsittämätöntä miten
tuollainen paikka on ollut olemassa.
Auschwitz oli keskitysleiri lähellä Krakovaa, Oświęcimin
kaupungissa, jossa kuoli yli miljoona ihmistä. Leirejä oli alun perin kolme,
joissa kahdessa pääsin käymään. Aluksi Auschwitz perustettiin vangille, mutta
siitä tuli myös juutalaisten tuhoamisleiri. Leirillä oli paljon mm. puolalaisia
poliittisia vankeja, mutta suurin osa vangeista ja ihmisistä, joita leirillä
kuoli oli juutalaisia. Juutalaisia leiriin haettiin ympäri Euroopan mm.
Unkarista, Saksasta, Puolasta jne. Suurin osa juutalaisista meni leirille
kuolemaan. Tappaminen oli leirin tarkoitus. Lapset, vanhukset ja yleensä myös
naiset tapettiin heti. Miehiä otettiin pääosin leirille töihin, mutta myös
naisia oli työssä. Monet eivät tienneet mihin ovat menossa ja heitä huijattiin
paremman elämän toivossa. Juutalaisia tapettiin mm. ampumalla sekä krematoriossa
kaasulla. SS-sotilaat hoitivat kaasuttamisen ja juutalaiset, jotka tekivät
töitä leirillä, joutuivat monesti hävittämään ruumiit esimerkiksi polttamalla.
Ihmiset leirillä elivät järkyttävissä oloissa ja heillä,
useimmiten naisilla ja lapsilla tehtiin myös ihmiskokeita. Suosittuja olivat
esimerkiksi kaksosilla tehdyt ihmiskokeet. Leirillä ei kuoltu pelkästään
tappamiseen vaan erilaisiin tauteihin, työhön ja nälkään. Vangit saattoivat
painaa vain 23-35 kiloa. Ruoka leirillä oli lähinnä keittoja ja leipää. Ruokaa
varastettiin juutalaisten tavaroista ja tavaroita vaihdettiin ruokaan. Uhreilta
vietiin kaikki hampaista hiuksiin. Leirillä tehtiin raskasta työtä, 15-tunnin
työpäiviä ja nukuttiin järkyttävissä oloissa. Vaikka tämä kauheus joskus
loppui, ei elämä enää pelastuneilla ollut ennallaan. Monella ihmisellä ei ollut
paikkaa, minne mennä. Perhe ja läheiset olivat kuolleet ja mietin usein miten
tuollaisesta hirveydestä voi selvitä?
Mua jännitti kovasti retki Auschwitziin. Varattiin liput
tuonne Getyourguiden kautta ja SeeKrakow oli sitten se firma kenen kautta
loppujen lopuksi retki tehtiin. Tuo keskiviikko päivä oli kaunis, aurinko
paistoi eikä ollut kylmä. Saavuttuamme leirille odoteltiin hetki ja sitten
päästiin itse leiriin, jossa oli myös turvatarkastus. Leiriin saa ottaa
kameran, mutta ota huomioon, että sinne saa viedä vain A4- kokoisen laukun.
Päästyämme Auschwitzin leiriin meitä oli vastassa opas ja meidän ryhmässä
useampi henkilö. Kuuntelimme kierroksella oppaan puhetta kuulokkeiden kautta,
mikä oli kätevää. Heti kättelyssä opas kertoi, että Auschwitzissa tulee
kunnioittaa uhreja. Opas oli mielestäni todella hyvä. Hänellä oli paljon tietoa,
jonka jo tiesin ja paljon uutta tietoa. Englanti oli selkeää ja puhe
mielenkiintoista, joten tunteille ei ollut tilaa. Keskityin koko kierroksen
keskittymään mitä opas kertoi ja katsomaan sitä kaikkea. Minusta tuntui koko
ajan, kuin itse olisin ollut siellä leirillä. Mietin hetken miltä musta olisi
tuntunut mennä sinne. Minä en olisi varmaankaan selvinnyt. Museo oli todella
mielenkiintoinen ja täynnä erilaisia tavaroita kuten jalkaproteeseja, kenkiä,
matkalaukkuja jne. Myös hiuksia oli esillä ja kahdessa paikkaa ei saanut kuvata
eli hiusten luona eikä vankilassa.
Kaasukammio saa minut edelleen ahdistumaan ja haukkomaan
henkeä. Kun menin sinne, mietin vaan sitä, että oikeasti ne ihmiset on ängetty
tänne kuolemaan. Siis aivan järkyttävää. Nuo kuvat saavat minut voimaan
huonosti ja tuo oli semmoinen kokemus mikä oikeasti järkytti. Paikka missä
sitten aloin itkemään oli se, kun katseltiin uhrien kuvia. Kaikki olivat
jotenkin niin surullisia, mutta yksi nainen hymyili kameralle.
Birkenau eli leiri kaksi oli myös mielestäni koskettava paikka.
Se tuntui jotenkin, että ihan kun se leiri olisi vieläkin toiminnassa. Tuo
rautatie oli myös jotenkin surullinen, sillä ihmiset tulivat tuonne kuolemaan.
Pääsimme näkemään tuhoutuneita kaasukammioita, joita natsit koittivat tuhota,
kun tajusivat hävinneensä. Yksi mieleenpainuva ja surullinen hetki leirillä oli,
kun pääsimme tutustumaan paikkaan, jossa naisvangit nukkuivat. Todella
huonoissa oloissa siis. Kierroksen lopussa aurinko alkoi jo laskemaan ja
Auschwitz Birkenau näytti melkein kauniilta piikkilankoineen.
En varmasti tule koskaan unohtamaan tuota kokemusta. Auschwitz on paikka, jossa jokaisen olisi hyvä käydä edes joskus. Avaamassa silmänsä maailmalle. Monet tuonne haluavat ja ymmärrän hyvin.
Tuollainen julmuus kiinnostaa monia ja onhan tuo paikkana jotenkin niin
todentuntuinen ja karmiva. Jos Auschwitz ja juutalaisuus kiinnostaa niin
esimerkiksi Netflixistä löytyy hyviä ohjelmia kuten Auschwitz ja lopullinen ratkaisu.
Kirjallisuutta löytyy hurjasti, yksi koskettava kirja on Kotimme, Auschwitz, jonka
on kirjoittanut siellä ollut vanki. Kannattaa hiukan tutustua paikkaan ennen
kuin sinne menee, niin se helpottaa kierrosta.
Tämä postaus oli yksiä raskaimpia postauksia, joita olen
tänne blogiin kirjoittanut. Tässä postauksessa meni pari viikkoa ennen kuin
sain tämän jonkinlaiseen kasaan. Ja tuntuu edelleen, että vieläkin olisin
voinut kertoa enemmän.Tai paremmin. Faktan ja tunteiden yhteen sovittaminen oli hankalampaa
kuin olin odottanut. Enkä saa sanoiksi tuota fiilistä millään. Käytin lähteenä tässä Auschwitzin museo-opasta sekä
kaikkea yleistä tietoa mitä nyt sitten tiedänkään. Nyt niille tunteille on
tilaa ja minulla on kamala suru jokaisen ihmisen takia, joka tuolla joutui
elämään ja kuolemaan. Toivon, että jokaisella heistä on nyt hyvä olla. Ja niin
kuin meidän opas sanoi, ”Vapaus on itsestään selvää niin kauan kuin on vapaa.
Heille se ei ollut. Joten vaalikaa vapauttanne. ”