maanantai 6. marraskuuta 2017

Ihan kiva Amsterdam

Moi!😊 Tänään postailen teille ensimmäisen postauksen Amsterdamin reissusta! Tästä tulee melko pitkä, mutta toivottavasti jaksatte lukea. Oltiin tosiaan reissussa perjantaista maanantaihin. Perjantaina lähdettiin reissuun töiden jälkeen illalla ja palattiin maanantaina iltapäivällä. Aluksi mua jännitti riittääkö tuo kaksi kokonaista päivää, mutta mielestäni riitti. Ehkä jos olisi ollut yksi ylimääräinen päivä olisimme tehneet jonkun pienen retken jonnekkin. Mutta kaikki kerettiin mitä haluttiin eikä jäänyt fiilistä ettei olisi keretty kaikkea. Loppujen lopuksi tehtiin niin vähän, että yksi postaus riittää loistavasti tähän. Voisin myös kertoa perinteiset vinkit sekä jakaa teille kuvia reissusta. Kuvia tuli otettua ennätysmäisen vähän, mutta eiköhän ne riitä vähän kuvaamaan meidän reissua👍

Mielestäni Amsterdam oli ihan kiva kaupunki. Siellä oli paljon asioita mistä en pitänyt ja mistä taas pidin paljon. Meidän hotelli oli todella kiva, hiukan erikoinen mutta tykkään erilaisesta! Lauantaina lähdettiin ratikalla kohti keskustaa ja pysähdyttiin vaan jossakin. Nuo kanaalit ja sillat olivat ihania, niistä onkin paljon kuvia ja niitä jäin aina ihastelemaan. Rakennukset ja talot olivat myös suloisia, mutta melko tylsän värisiä. Löysin muutaman hiukan värikkäämmän rakennuksen, mutta muuten kaikkialla oli niin harmaata. Johtuen tietenkin säästä, joka oli hyvinkin vaihteleva. Lämpöasteita oli noin 15 astetta, mutta kaupungissa tuuli kovasti ja yhtäkkiä saattoi alkaa satamaan vettä, vaikka aurinko paistoi😄

Käveltiin jonkun matkaa ja löydettiin sattumalta Primark johon mun piti muutenkin mennä. Kävin kiertelemässä mitä voisin mahdollisesti ostaa ja jatkettiin matkaa. Amsterdamissa oli niin paljon kaikkia herkkupaikkoja ja päädyttiinkin ostamaan tivolin tapaisesta paikasta meille vohvelit sekä ranskalaiset. Tuo tivoli oli mielestäni mukava yllätys vaikkei laitteissa käytykään. Sen ohi tuli käveltyä usein ja illalla siellä oli kauniit ja värikkäät valot. En tiedä kuinka usein tai milloin tuo tivoli on tuolla, mutta ainakin lokakuussa ja sijaitsee Damin-aukiolla😏 Kaikkia herkkuja löytyy siis joka nurkan takaa ja ranskalaiset ovat suosittuja Amsterdamissa. Hyviä ne ainakin olivat!
Ei tarvinnut kauaa kävellä, kun vastaan tuli ensimmäiset Coffee Shopit ja kannabiksen haju. Tai no tuo haju tuli jo heti perjantaina hotelilla vastaan. Tuo haju oli kamala ja vaikka sen etukäteen tiesikin niin oli todella ikävä kun koko ajan kaikkialla haisi kannabis. Vaikka itse tupakoin ei silti mikään haju ole niin ällöttävä kuin kannabiksen. Ymmärrän paremmin ihmisiä keille tupakan haju on se kamalin. Amsterdamissa oli myös sekavaa porukkaa ja ihmisistä näki, että oli tullut käytyä Coffee Shopissa. Kannabista poltetiin kuitenkin kaikkialla. Lähdettiin etsimään Punaisten lyhtyjen aluetta ja löydettiin se, mutta naiset tulivat vasta illalla ikkunoihin. Alue oli täynnä seksikauppoja sekä Coffee shoppeja.

Käveltiin hetki ympäriinsä, kunnes päätettiin mennä kanaaliajelulle. Monet tuota suosittelevat, mutta mielestäni se oli hiukan tylsä. Olin hiukan tai no aika väsynyt koko reissun ajan ja muutaman kerran meinasivat silmät mennä kiinni. En ollut onneksi ainoa😅 Olihan se mukavaa nähdä kaupunki eri näkökulmasta, mutta mä olen jotenkin niin henkeen ja vereen kävelyä suosiva! Ei onneksi ollut kallis, 11 euroa tunnilta. Kanaaliajeluita lähtee ympäri kaupunkia ja niitä on erilaisia. Tuon jälkeen käytiin kukkamarkkinnoilla, josta olisi voinut ostaa tulppaanien sipuleja ja muita itse istutettavia kasveja. Mua ei ne kuitenkaan niin paljoa kiinnostaneet, lähinnä olisin halunnut nähdä tulppaaneja joita oli vaan muutamia.

Olin varannut meille jo noin kuukausi aikaisemmin liput Anne Frankin museoon ja lähdettiin suunnistamaan kohti Jordania, jossa talo sijaitsi. Annen museo oli sellainen mihin ehdottomasti halusin ja yksi syy myös miksi halusin Amsterdamiin reissata. Luin jo nuorena tyttönä Annen päiväkirjan ja siitä alkoi tuon tytön arvostus. Toivon, että hän siellä jossakin tietää miten paljon häntä ihaillaan ja miten kiinnostava ja kuuluisa hän on. Ei olisi varmasti uskonut, että jonakin päivänä hänen päiväkirjansa olisi miljoonien lukulistalla. Annen museoon kannattaa ehdottomasti ostaa liput etukäteen! Nyt sinne ei päässytkään ilman, että oli ostanut liput etukäteen, mutta muulloinkin kannattaa ostaa! Monista blogeista olin lukenut, että museoon ei menty pitkän jonon takia, mutta tuo museo on ehdottomasti jonottamisen arvoinen.

Museo oli hyvin koskettava. Mä alan itkemään helposti jo jotakin hömppää katseltaessa, mutta tuolla olin koko ajan pala kurkussa ja niin herkistyneessä tilassa. Arvostan jälleen elämää enemmän. Tuo museo oli Amsterdamin parhaita juttuja ja todella mielenkiintoinen!💗Vaikkakin tiesin paljon juttuja kirjan lukeneena ja muutenkin oon aiheesta todella kiinnostunut. Oli jotenkin niin tavallaan siistiä päästä käymään talossa jossa Anne ja muut piilottelivat, vaikkakin tietenkin kamalaa. Museossa ei saanut kuvata, mutta ylhäällä olevassa kuvassa on Annen patsas. Menkää siis museoon, on sen arvoista!

Museon jälkeen käytiin syömässä yllättäen italialaisessa sekä shoppailemassa Primarkissa. Tuo Primark oli kyllä ihan huippu ja kaikkea kivaa löytyi taas😍 Toinen asia mikä mua Amsterdamissa jännällä tavalla kiinnosti oli tuo punaisten lyhtyjen alue. Siellä oli ihan liikaa ihmisiä mikä hiukan ahdisti, mutta ne naiset ikkunoissa olivat oikeasti upeita. Mulla oli mielikuva tuosta paikasta etukäteen, mutta kokemuksena jotenkin se oli positiivinen. Eikä Suomessa joka päivä näe naisia alusvaatteissa myymässä itseään.

Toisena päivänä meillä oli hiukan vähemmän ohjelmaa luvassa. Aloitettiin meidän päivä menemällä Vondelparkkiin. Tuo puisto oli mukava paikka, koska Amsterdamissa on vähän kukkia tai muutenkaan luontoa esillä. Käytiin myös katsastamassa Rijksmuseum, mutta ei menty sinne kuitenkaan sisälle. Mä en oikeestaan välitä museoista, tuo Annen museo ja muutamat muut ovat ihan poikkeuksia. Ulkopäin tuo museo näytti kuitenkin upealta. Museon ulkopuolella oli myös Iamsterdam teksti, jossa oli kymmeniä turisteja ottamassa kuvia itsestään. Mä löysin onneksi penkin, jossa oli tuo sama teksti ja otettiin siinä muutamat kuvat itsestäni🙉
Joonaksellekin piti olla jotakin reissussa, joten lähdettiin suuntamaan kohti Heineken Experiencea. Tuonnekin kannattaa hankkia liput etukäteen, jotta välttyy jonottamisesta. Me oltiin onneksi ajoissa liikenteessä, joten meidän ei kauaa tarvinnut jonottaa. Myöhemmin jonoa oli kuitenkin paljon, että myös jo valmiiksi liput ostaneet joutuivat jonottamaan. Paikalle kannattaa siis saapua, vaikka aamupäivästä. Tuo Heineken oli ihan mielenkiintoinen kokemuksena ja tuolla pääsylipun hinnalla sai myös maistiaiseksi kaksi olutta. Mä en juo yleensä olutta, joten join vaan yhden pienen oluen ja limua. Heinekenissä pääsi mm. tutustumaan oluen historiaan, oluen valmistukseen sekä tekemään itselleen omalla nimellä varustetun pullon😉

Tuon jälkeen käytiin syömässä Hard Rock Cafessa, jossa kävimme myös viimeksi Wienissä. Sovittiin, että aletaan aina käymään Hard Rock Cafeissa jos semmoinen vaan kyseisestä maasta löytyy. Voisihan sitä aloittaa, vaikka käymällä Helsingin ravintolassa🙊 Amsterdamissa oli aivan ihania sisustuskauppoja, mutta valitettavasti juuri mikään esine/tuote ei olisi mun matkalaukkuun mahtunut. Niissä oli kuitenkin mukava käydä. Illalla käveltiin vielä ympäri kaupunkia, illalla oli tunnelmallista, kun kanaalien siltoihin syttyivät valot. Illalla oli vaan ihan liikaa ihmisiä liikenteessä. Käytiin illalla vielä uudelleen syömässä, tällä kertaa aasialais-/japanilaistyylisessä ravintolassa Wagamamassa. Sieltä sai herkullista tonnikalapihviä! Noita ravintoloita oli muutamia Amsterdamissa, kannattaa käydä syömässä.

Maanantaina oli lähdön aika jo melko aikaisin, joten mitään kummempia ei kerennyt tekemään. Mä tulin reissussa yllätys kipeäksi, mutta onneksi se ei vaikuttanut lentoon mitenkään. KLM oli laittanut meidän istumaan eri paikoille koneessa, lisäksi myös toinen istui toisella puolella konetta.. Joten Joonas sitten osti itselleen paikan mun taakse. Melkein 3-vuoden aikana noin ei ole koskaan käynyt, aina olemme istuneet vierekkäin, joten oli aika hassua😗 Amsterdamin lentokenttä oli mielestäni mukava, siellä oli muutamia kauppoja, josta tein vielä viime hetken ostoksia sekä erilaisia kahviloita. Ihan kiva reissu kaiken kaikkiaan, mutta uudelleen en lähtisi. Tai ei sitä koskaan voi sanoa noin, keväällä Amsterdam voi olla ihan erilainen. Toisaalta varmasti tuplaten täynnä ihmisiä. Tällä kertaa Amsterdam ei tehnyt muhun vaikutusta, mutta kaikki kaupungit eivät siihen voi pystyä. Amsterdam, olit ihan kiva💟

Kivaa viikkoa kaikille!😊

24 kommenttia:

  1. Kiva postaus, aina ne reissukohteet ei välttämättä säväytä reissun jälkeen, mutta joka reissussa oppii jotain uutta! <3 Mä veikkaan,että olisin kans mennyt tonne Anne Frankin museoon! <3 Tosin veikkaan myös, että T olis ihan liekeissä tosta Heinekenin museosta.. :D Oon huomannut,että tota yllä mainitsemaasi hajua on välillä jopa meillä töissä rappukäytävässä ja en kestä sitä yhtään..(varsinkaan, kun en hyväksy huumeita) siitä tulee vaan huono olo :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Oot ihan oikeessa, noin se on. Juu tuonne museoon kannattaa ehdottomasti mennä :)<3 Ja uskon, että T olisi tykännyt tuosta Heinekenistä :D Voi ei, tuo on tosi ikävää :/ Kyllä välillä Suomessakin tuohon hajuu törmää, mutta Amsterdamissa se oli ihan jatkuvaa.

      Poista
  2. Muakin on Amsterdam aina kiinnostellut maisemien ja Anne Frankin takia. Mutta tuo kannabiskatku kyllä kieltämättä ällöttää jo ajatuksenkin tasolla.. yhhh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muakin ja ne olivatkin Amsterdamin parhaimpia juttuja :) Tuo kannabiksen haju oli kyllä kamala :/

      Poista
  3. Olipa kattava postaus Amsterdamista! Harmi ettei kaupunki ollut ihan niin kiva kuin ajattelit, mutta mahtui teidän reissuun onneksi paljon kaikkea kivaakin :) Yhh mä voin kuvitella sen kannabiksen hajun, ja se inhottaisi varmasti muakin yhtä paljon kuin sua. Mua on joskus pyydetty lähtemään just tiettyihin Euroopan kaupunkeihin sen takia, että "siellä saa niin helposti pilveä", mutta siis kun itse en ole koskaan sellaista polttanut enkä ajatellut aloittaakaan, ei tollaset reissut pahemmin kiinnosta :D Mun mielestäni on muutenkin vähän hassua lähteä reissuun ihan vaan sen takia, että pääsee polttelemaan, mutta jokainen toki tyylillään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu kaikki kaupungit ei voi olla niin ihania, mutta oli silti mukava reissu :) Juu tuo haju oli kyllä kamala :/ Juu mä oon myös kuullut miten ihmiset lähtevät esimerkiksi Amsterdamiin vain kun siellä voi poltella.. Itse en sen takia lähtisi mihinkään, mutta jokainen tavallaan :D

      Poista
  4. Ihana oli taas lukea kunnon matkapläjäys aamukahvin kera tässä ♥ Amsterdam on aina hieman kiinnostanut ja kyllä se täytyy joskus käydä vilkaisemassa, ehkä pidennetty viikonloppureissu tai se pari kokonaista päivää voisi olla ihan riittävä:D Rakennukset ja kadut ovat kyllä ihastuttavia tuolla. Noi vohvelit näyttää herkulle, oliko siinä päällä sitä mitä on yleensä donitseissa?? Enempi ruokakuvia olisin toivonut, ulkomailla ruoka on yks parhain asia kun yleensä tulee käytyä ulkona syömässä, aika luksus, joten niitäkin kuvia on hauska nähdä 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiva kuulla! <3 Jos Amsterdam kiinnostaa kannattaa sinne mennä :) Viikonloppu riittää varmasti ihan hyvi ellei halua muuallakin käydä. Mä tykkäsin myös noista kaduista sekä rakennuksista tuolla :) Nuo vohvelit oli hyviä, tais olla samaa kuorrutetta päällä kuin donitseista :D Me käytiin tosiaan vaan pari kertaa syömässä tuolla ja toisella kerralla en jaksanut kuvata ruokaa. Mutta seuraavissa Amsterdam postauksissa on tulossa muutamia ruokakuvia :) Totta, ruoka on parhaimpia juttuja reissussa!

      Poista
  5. Oi että miten kauniita kuvia ja ihanan pitkä postaus, tätä lukiessa tuntui kuin olisi itsekin käynyt Amsterdamissa! :) Nuo vanhat rakennukset ovat aivan hurmaavia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, todella ihana kuulla!<3 Mä tykkäsin myös noista rakennuksista :)

      Poista
  6. Jeij, oottelinkin jo tätä postausta! Oon ihan varma, että oisit keväällä pitänyt Amsterdamista enemmän, ainakin kaikki tulppaanikuvat sieltä silloin on ihania! ♥ Mä olin dameissa kesällä ja tykkäsin kyllä :) Varsinkin noista kanaaleista ja taloista, siellä oli jotenkin kiva tunnelma :) Tuo museo kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta, ei käyty siellä silloin :/ Mutta ehkä vielä joskus tulee matkustettua Amsterdamiin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon myös, keväisin monet kaupungit näyttävät parhaat puolensa :) Tosin silloin Amsterdamissa olis varmaan ollut tuplaten enemmän ihmisiä :D Nuo talot, sillat ja kanaalit olivat kyllä suloisia <3 Jos joskus Amsterdamiin meet uudelleen niin kannattaa mennä tuonne museoon!:)

      Poista
  7. Voi miten paljon juttuja ootte ehtineet näkemään ja kokemaan! 😍 mut voi ei tuo kannabis, ei ehkä olisi miun kaupunki, sillä jo tupakansavusta tulee oikesti todella kehno olo ja päätä alkaa särkeä :( myös tuo olutmuseo kuulostaa hauskalta, vaikka en itse olutta juokaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, juuri sopivasti kerettiin näkemään ja tekemään :) Juu tuo oli kyllä häiritsevä asia, mutta ei kuitenkaa mulle syy olla matkustamatta Amsterdamiin. Juu tuo museo oli hauska :D

      Poista
  8. Mä niin rakastan lukea postauksia teidän matkoista ♥ Tuo Anne Frankin museo oli kyllä varmasti mahtava! Ite luin sen päiväkirjan joskus yläasteella ja tein siitä äikän tunnille kirjaesitelmän. Kirja teki kyllä tosi suuren vaikutuksen muhun ja on edelleen yksi mun lemppareista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii kiitos!<3 Ihana kuulla :) Tuo museo oli kyllä käymisen arvoinen paikka! Kiva, että säkin oot lukenut sen kirjan, se on vaan niin hyvä:)

      Poista
  9. Kivaa lukea rehellistä tekstiä, eikä sellaista jatkuvaa pelkkää hypetystä!

    Siis, mä vihaan kannabiksen hajua. Mä en ota kantaa puolin enkä toisin sen poltteluun, mutta se kusen hajuun rinnastettavissa oleva käry on järkkyä ihan Suomessakin siellä täällä, niin se, et sitä sais haistella koko ajan on aika karu ajatus :/

    Mut hei, tosi kauniita kuvia sulta jälleen. Hui, alkoi hyytämään ihan toi 15C ja kylmä tuuli, vaikka tälläkin hetkellä tääl varmaan kylmempi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit :) Haluan olla rehellinen matkojen suhteen, vaikka monesti hehkutankin niitä. Toki monet kaupungit joissa olen käynyt ovatkin hehkuttamisen arvoisia!

      Juu tuo haju oli kamala ja tosiaan ei ollut kiva kun se oli lähes kaikkialla. Vaikka sen tiesi etukäteen, ei siihen osannut valmistautua :D

      Kiitti paljon :) Juu on täällä Suomessa kyllä kylmempi, mutta oli tuollakin viileää juuri tuon tuulen takia.

      Poista
  10. Ihana postaus! Kiva kun oot kirjottanut niin kattavasti :) Tuo Anne Frankin museo kiinnostaisi kovasti nähdä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!:) Ja koitin kirjoittaa mahdollisimman paljon reissusta, kiva kun tykkäsit! Tuo museon on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka <3

      Poista
  11. Tosi kiva postaus ja kivan rehellisesti olit taas kertonut kohteesta! :) Amsterdam kyllä kiinnostaa itseänikin kaupunkilomakohteena, mutta se ei kuitenkaan ole sellainen mihin olisi ihan välttämätöntä päästä, jos ymmärrät :D Ainahan se on kuitenkin kiva käydä uusissa kohteissa ja nähdä eri paikkoja, se virkistää kummasti! Tuo Anne Frankin museo oli varmasti pysäyttävä paikka, sinne olisi kyllä mielenkiintoista päästä. Kauniita kuvia oot saanut taltioitua teidän reissulta, ja hyvin ehditte tehdä kaikkea parissa päivässä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Juu mullakin on useampi sellainen kohde, joihin haluaisin mutta ei ole kuitenkaan pakko päästä :D Toi on ihan totta ja monet kohteet joista en ole sillee unelmoinut, ovat olleet todella ihania paikkoja <3 Tuo museo oli kyllä koskettava, mun lemppari nähtävyyksiä Amsterdamissa! Kiitti paljon, ihana kuulla :) Hyvin kerkesi tekemään ja näkemään parissa päivissä.

      Poista
  12. Tämä oli kyllä mielenkiintoinen ja mukavan rehellinen postaus! Mä olen aina ihmetellyt, miksi monet niin hehkuttavat Amsterdamia, mutta kai sieltä löytyy jokaiselle kuitenkin jotain :D Jos tuonne lähtisin niin mä haluaisin ehdottomasti nähdä sen Anne Frankin museon ja punaisten lyhtyjen alueen!
    Mun sisko ihastui paikkaan täysin, mä olen kahden vaiheilla, että kiinnostaa tuonne lähteä. Keväällä voisi tietysti olla kaunista, kun aurinkokin ehkä paistaisi! Ihania kuviakin vielä, etenkin tuo ensimmäinen <3

    Olen muuten kuullut, että tuo KLM on kuulemma yksi niistä lentoyhtiöistä, jotka perseilevät ihan jatkuvasti... Aika outoa, että ette päässeet Joonaksen kanssa istumaan vierekkäin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu monet kyllä pitävät kovasti Amsterdamista ja oli se munkin mielestä omanlaisensa kokemus. Kyllä varmasti jokaiselle löytyy jotakin! Juu nuo kaksi paikkaa kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa jos Amsterdamissa käy :) Keväällä varmasti kaunista ja aina on kivempaa jos on aurinkoa<3 Kiitti! Aijaa, no sitten ei yhtää ihme ku ei päästy vierekkäin istumaan :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥