perjantai 2. kesäkuuta 2017

Pikavisiitti Tallinnaan

Moikka! Jälleen olisi matkapostausta luvassa, tällä kertaa aiheena Tallinna😊 Tuo reissu oli aika extempore, koska olin juuri sunnuntaina tullut Köpiksestä ja maanantaina suunnattiikin kohti Tallinnaa. Mulla sattui sopivasti olemaan alennuskuponki jolla pääsi Tallinnaan kahdella eurolla henkilö! Vaikka oonki usein käynyt Tallinnassa niin tällä kertaa kävin erilaisissa paikoissa kuin yleensä.

Laivamatka vaan tuntuu aina niin pitkältä. 2,5 tuntia menosuuntaan meni nopeasti höpöttäessä, mutta paluumatkalla molemmat olivat ihan väsyneitä😄 Tallinnassa meidän oli tarkoitus etsiä mystinen pinkki ovi, käydä ihastelemassa maisemia sekä syömässä. Kaikki toteutuivat😉
 Aluksi suuntasimme vanhaan kaupunkiin, joka on kerta toisensa jälkeen niin kaunis paikka😍Löysimme aivan ihanan pinkin oven jonka edessä oli kiva ottaa kuvia. On se jotenkin jännä miten yksi ovi voi olla niin kaunis! Tuon jälkeen lähdimme kohti näköalapaikkaa, joka oli mielestäni hiukan piilossa? Mutta sieltä tulevien turistien ansiosta tajusimme olevamme oikeassa paikassa. Pikaiset kuvat kunnes uusi lauma turisteja saapui paikalle. Oli kyllä hienot maisemat, kannattaa käydä jos ei ole ennen käynyt👍

Sitten ruokaa!  Kävimme syömässä vegaanisessa ravintolassa nimeltään Vegan Restoran V, joka oli aivan täynnä, mutta onneksi meille löytyi kuitenkin pöytä. Ravintolaan kannattaa varata pöytä, meillä kävi kyllä hyvä tuuri. Mä otin annoksen, joka sisälti pinaattia ja tofua. Oli kyllä hyvää ruokaa, paikka tunnelmallinen ja kauniit annokset. Suosittelen! Käytiin vielä ennen laivaan menoa ostamassa kukkia ja kyllä harmitti miten huonoja mun ostamat kukat olivat. Toiset aukesivat heti ja kuolivat yhtä nopeasti ja toisilla taas meni kauan aueta ja nekin kuolivat heti. Ensi kerralla ostan kukat Suomesta🙈
Tuossa oikeestaan pääosin mitä me tehtiin Tallinnassa, oli kiva reissu🙆  Ensi kerralla jatketaan taas Köpiksestä!

18 kommenttia:

  1. Mä oon käynyt Tallinnassa vaan kerran ja sekin koko reissu meni shoppaillessa (ja geelikynsien ottamisessa), joten en oo pahemmin itse kaupunkiin päässyt tutustumaan. Poikaystävä kuitenkin lupautui lähtemään mun kanssa kesällä Tallinnaan ja sillä reissulla aion kyllä keskittyä myös muuhunkin kuin shoppailuun :D

    Ihania kuvia sekä susta että kaupungista<3 En oo tainnut vielä sanoakaan, mutta toi sun otsis on niin kiva ja sopii ihan älyttömän hyvin sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho noniin! :D Sitten onkin jo aika lähteä uudelleen Tallinnaan ihan tutustumaan paremmin ;) Kivaa reissua jo etukäteen!

      Kiitos paljon kehuista! <3 Mä tykkään myös näistä hiuksista tosi paljon :)

      Poista
  2. On se jännä että vaikka kävisit jossain paikassa sata kertaa niin aina löytyy jotain uutta jos yhtään mielii ja viitsii katsella, kävellä ja vaikka etsiä ennen reissua/samalla kohteeseen mennessä tietoa ja vinkkejä netistä. Ehdottomasti tekisi mieli tehdä visiitti Tallinnaan kun yleensä Tukholma on suuntana jos laivalle halajaa. Tallinnassa en ole käynyt aikoihin!:D Aivan ihana tosiaan tuo pinkki ovi ja voi kuinka tekis mieli itse asukuvia mennä tuon oven eteen räpsimään ♥ Myös kasvisruoka raflaa tekis mieli käydä kokeilemassa:) Ihana Tallinna postaus, sinä se kyllä joka kerta osaat ihastuttaa, oot ihana<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan totta! :) Aina löytyy uutta nähtävää, kuten vaikkapa Helsingistä jossa olen asunut koko elämäni :D Tukholma on kyllä kivempi kuin Tallinna, mutta Tallinnaan on niin paljon lyhyempi sekä edullisempi mennä :) Ja onhan nuo erilaisia kaupunkeja kuitekin. Juu tuo ovi oli todella kaunis munkin mielestä <3 Suosittelen lämpimästi tuota ravintolaa, se oli todella mukava paikka. Voii kiitos paljon, samoin sinä Kata! <3

      Poista
  3. Ei vitsit miten ihania kuvia ♥ En oo ikinä kuullutkaan tuosta pinkistä ovesta mutta se on ehdottomasti etsittävä joskus :D Tallinna on kyllä aivan ihana kaupunki ja onneksi vielä niin lähellä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Tuo pinkki ovi oli kyllä tosi nätti! Totta, Tallinna on kivan lähellä :)

      Poista
  4. Tallinnan vanha kaupunki on tosiaan ihanan tunnelmallinen, ja vaikka siellä on tullutkin käytyä useasti, on sinne aina kuitenkin kiva palata :) Teidän minireissu kuulostaa aivan ihanalta ja upeita kuvia oot saanut otettua ♥ Tuo pinkki ovi ja kaikki tuontyyliset rakennukset ovat vaan niin kauniita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään kans tosi paljon tosta vanhasta kaupungista, se on ihana :) Kiitos paljon, tuo reissu oli mukava <3 Ja nuo rakennukset on niin kauniita!

      Poista
  5. Tallinna on kyllä joka ikisellä kerralla aivan yhtä ihana :) Rakastan sen arkkitehtuuria ja maisemia! Kävin Tallinnassa viimeksi viime vuoden toukokuussa luokan kanssa, joten nyt olisi taas korkea aika. Ehkä loppukesästä, kuka tietää. Ihana kuitenkin kuulla, että teidän pikavisiittinne sujui mukavissa merkeissä. Kauniita kuviakin olet saanut otettua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :) Mä tykkään myös noista rakennuksista vanhassa kaupungissa <3 Tallinnaan on helppoa ja edullista matkustaa, joten kannattaa suunnata sinne! Lisäksi kesällä siellä on kaunista :) Ja kiitos paljon! <3

      Poista
  6. Oi kuinka ihanan kuuloinen pikavisiitti ja ihania kuvia ♥ Mä rakastan Tallinnassa noiden kaikkien vanhojen talojen värejä ja tuolta tosiaan löytää joka kerta uutta nähtävää :) Itsellä kanssa tarkoitus käydä Tallinnasssa syksyyn mennessä, jos vaan saa toteutettua :D Ps. sun on pakko vihjaista mulle, että missä tuo pinkki ovi on ♥♥

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Mä tykkään myös juuri noista väreistä noissa rakennuksissa, ne on niin kauniita :) Olin myös iloinen, että löyty uutta nähtävää niin tutusta kaupungista :D Toivottavasti pääset käymään Tallinnassa! Ja haha, kyllä mä voin vihjaista :D<3

      Poista
  7. Tallinna on niin kaunis kaupunki, sinne pitää päästä taas kesällä :) Hetkeen en ole siellä käynytkään! Ja siis tuo pinkki ovi, missäpäin Tallinnaa se on?! :D Pakko päästä ottamaan kuvia siellä! Ja tuo kasvisruokaravintola kuulostaa kans ihanalta, sinnekin täytyy päästä <3 Ihania reissuja sulla kyllä ollut viime aikoina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!<3 Kiva kuulla, että oot suuntaamassa Tallinnaan :) Tuo pinkki ovi on vanhassa kaupungissa:D Ja tuota ravintolaa suosittelen, se oli toosi hyvä!:) Niin on, mäkin tykkään<3

      Poista
  8. Oi, ihania kuvia! Nuo talot ovat niin suloisen värisiä♥
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  9. Ihana postaus jälleen kerran! Hyvänä muistutuksena tuli tää, nimittäin mun kyllä pitäis viedä Jonathan joskus käymään Tallinnassa, kun sinne pääsee täältä Suomesta niin nopeasti ja kuitenkin on jo ihan erilainen tunnelma kuin suomalaisissa kaupungeissa. Ja mun olis myös pakko päästä testaamaan toi vegaaninen ravintola! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Ja hei hyvä idea, Tallinnassa on niin ihana tuo vanha kaupunki ja sinne voi tehdä juuri helposti minireissuja :) Tuo ravintola oli myös tosi kiva, suosittelen!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥