perjantai 28. huhtikuuta 2017

Seuraavat matkakohteet: Kööpenhamina ja Nizza!

 Matkoista haaveilu, niin ihanaa! Matkojen suunnittelu, vielä ihanempaa! Kuten jo otsikosta saattaa päätellä, on aika puhua muutamasta seuraavasta matkakohteesta. Mä en tiedä onko muilla näin, mutta mä oon aina innoissani kertomassa seuraavista reissuista ja olen aina otettu kun jotkut teistä jaksavat jakaa vinkkejään matkoille! Kevät ja alkukesä ovat mielestäni parasta aikaa matkustaa, joten myös nämä matkat sijoittuvat kyseisiin ajankohtiin. Mulla loppuu työt toukokuun lopussa ja kesätyöt alkavat kesäkuun puolessa välissä, joten jos matkalle halusin kesällä niin piti matka varata kesäkuun alkuun😊

Tosiaan varattiin viikonloppumatka toukokuulle perjantaista sunnuntaihin Kööpenhaminaan! Mä olen käynyt siellä joskus lapsena ja Joonas taas halunnut sinne jo pitkään. Mun mielestä Kööpenhamina vaikuttaa oikein mukavalta kaupungilta, joten innoissani odotan reissua! Reissulta odotan eniten rentoa oleilua ja kiertelyä, mutta myös Tivolissa käymistä. Varmasti monille on tuttu Köpiksen Tivoli ja sinne on ehdottomasti pakko päästä😍 Lisäksi toinen pakollinen nähtävyys on Pieni merenneito patsas. Ajateltiin myös käydä katsomassa Nyhavnin satama-alue ja Rosenborg Castle Gardens. Myös Strøgetilla on ajateltiin myös käydä shoppailemassa. Ei mitään ihmeellisiä suunnitelmia eikä tuo reissu paljoa vaadi suunnittelua, mutta on kiva miettiä etukäteen kuitenkin ne paikat joissa haluaa käydä😏
 

 Nizzaan me lähdetään kesäkuussa viideksi yöksi! Se miksi me lähdetään Nizzaan on aika paljon Ummikot ulkomailla- sarjan syytä😄 Ihastuin Nizzaan täysin ohjelmaa katsottuani ja mitä enemmän katselin kuvia sieltä sitä enemmän halusin sinne. Oon muutenkin aina halunnut Ranskaan, mutta Pariisiin haluaisin siskoni kanssa, joten sinne siis myöhemmin. Nizzassa yhdistyy ihanasti kaupunkiloma rantoineen, joten tuo on myös yksi syy miksi sinne. Nizzassa on niin paljon shoppailtavaa ja siellä on myös Primark!💖Ja Nizzassa ei ole liikaa nähtävyyksiä, joten odotan rannoilla sekä uima-altaalla makoilua, kävelyä rantakadulla, auringonlaskuja, suloisiin pieniin kahviloihin pysähtelyä, jäätelön syömistä ja palmuja. Nähtävyyksistä haluan käydä katsomassa ainakin vanhan kaupungin, linnakukkulan sekä jonkun kivan puiston, en tosin tiedä vielä minkä. Tuolta lomalta kuten Köpikseltä odotan ja toivon eniten rentoutumista. Ei tässä mitenkään erityisen rankkaa ole ollut, mutta kaikki meidän matkakohteet ovat olleet niin täynnä ohjelmaa ja aina ollut niin paljon nähtävää, että näissä kahdessa kohteessa olisi kiva rentoutua. Ajateltiin myös käydä Monacossa meidän reissulla, se vasta upealta ja hienolta paikalta näyttääkin! Tuollaiset päiväretket ovat mielestäni kivaa vaihtelua reissuihin.

Onko teillä reissuja tulossa kevääksi/kesäksi? Otan mielelläni vinkkejä vastaan niin Kööpenhaminaan kuin Nizzaakin, kiitos!💕

16 kommenttia:

  1. Mustakin on ihana päästä paljastamaan matkasuunnitelmia *_* Ja ihana lukea muilta niitä, pääsee etukäteisfiilistelemään :D Köpis ja Nizza on itelle ihan tuntemattomia kohteita, tuota Nizzaa yritin markkinoida itsekin miehelle muttei halunnut sinne, niin me suuntaamme sit toisaalle. Innolla odotan erityisesti sieltä kuvia ja kuulumisia *_*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, se on jotenkin niin kivaa! :D Okeii, harmi kun miehesi ei halunnut Nizzaa :/ Me ollaan ihan innoissamme siitä! :) Ja kiva kuulla <3

      Poista
  2. Oi vitsit, kelpaisi kyllä tollaset reissut mullekin<3 Nizzaan olisi ihan mahtava pääsät ja Kööpenhaminaan ja ylipäänsä Tanskaan haluisin itse asiassa lähteä auton kanssa :) Mulla on elokuussa lomaa ja kovin haluaisin suunnitella jotain matkaa sinne, mutta en tiedä onko mulla oikeesti ketään, joka haluaisi tai pääsisi lähtemään mukaan :/ Harmillisesti kaverit on kaikki aika pitkälti töissä silloin ja poikaystävän lomista taas ei oo tietoa eikä hän muutenkaan oikeen haluaisi kesällä matkustaa mihinkään, jos Suomessa on kivat säät. No ehkä mä repäisen ja lähden yksinäni johonkin :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon! <3 Nizza on varmasti mahtava kohde ja Köpis auton kanssa kuulostaa kyllä kivalta! Mä toivon todella paljon, että saat matkaseuraa <3 Jos en olisi töissä silloin voisin lähteä sun kanssa :D Mutta tosiaan repäiset sitten ja lähdet yksin vaikka viikonlopuksi johonkin ;)

      Poista
  3. voi miten ihania matkakohteita! <3 mä oon kans aina halunnut nizzaan, ja se oli tälle keväälle toinen vaihtoehdoista, ennen kuin päädyttiin maltaan. ja köpis on kans aivan ihana, siellä on varmasti valtavan kaunista <3 teidän reissut kuulostaa ihanille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! <3 Aa kiva, että säkin tykkäät Nizzasta, ehkä ensi kerralla sitten sinne :) Köpis näyttää tosi kivalta paikalta!<3

      Poista
  4. esittelin blogisi postauksessani! :)

    http://neasjoblom.blogspot.com.ee/2017/04/linkita-blogisi.html

    VastaaPoista
  5. Tuo on huippua jos jaksaa lähteä vaikkapa viikonloppureissulle johonkin, pitäisi ottaa itseä niskasta kiinni koska näkisi paljon jos lähtisi. Mulla on vaan vaikea lähteä lyhyemmäksi aikaa kuin viikoksi, mutta esim Köpis vois olla paikka mihin tarvii vain sen viikonlopun jotta näkisi ja pääsisi vähän fiilistelemään:)
    Nizzassa haluan minäkin joskus käydä, varmaan sun Nizza postauksien jälkeen tuplasti enemmän. Ranta-kaupunkilomana se paikka on kuulema just eikä melkein, kuten Barcelona niin joku kesä on pakko päästä molemmissa käymään! Voi kunpa mekin saataisiin pian varattua reissu, tänään olis suunnitelmissa varata mutta saapi taas nähdä:'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan tehty paljon pidennettyjä viikonloppureissuja :) Ne on mun mielestä todella kivoja, joten suosittelen! Monissa paikoissa riittää hyvin alle viikko. Kiva kuulla myös, että säkin haluat Nizzaan :) Myös Barcelona on sellainen johon haluaisin joskus <3 Ja toivottavasti saitte/saatte varattua reissun!

      Poista
  6. Oi vitsit taas mitä matkakohteita<3 kyllä käy hieman kateeksi :D köpikseen haluisin tivolin takia ja nizza kelpaisi rentoutumiseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kohteet ovat kyllä ihanat! <3 Ja tuo Tivoli on yksi syy miksi Köpistä niin odotan ja Nizzalta nimenomaan rentoutumista :)

      Poista
  7. Tuollaiset matkakohteet kelpaisivat kyllä mullekin! Kööpenhaminassa olen jo pidemmän aikaa halunnut käydä, muttei vain koskaan ole ollut sellaista mahdollisuutta lähteä ja jos on ollut, olen sittenkin halunnut lähteä muualle :D

    Nizzakin kiinnostaisi kyllä! Kaveri lähti sinne juuri eilen muistaakseni ja voi vitsit, kaikki ne hänen snappinsä saavat mulle aikaan aivan järkyttävää matkakuumetta! Toivottavasti teidän molemmista reissuista tulee mukavat ja rentouttavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että kelpaisivat! :) Toivon, että pääset vielä Köpikseen! Sinne on kuitenkin helppo tehdä ihan 2-3 päivän reissuja :) Mä voin uskoa miten kivoja snappeja sun kaveri on ottanut. Nizzassa näyttää niin kauniilta <3 Kiitos paljon!

      Poista
  8. Kööpenhamina olisi niin ihana paikka käydä! Juurikin nuo värikkäät talot olisi kyllä upea nähdä sen jälkeen, kun on vain kuvista niitä ihaillut.
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köpis vaikuttaa oikein ihanalta paikalta<3 Ja nuo talot on tosi kauniita!:)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥