sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Vinkit Roomaan!

Heippa 😊Vielä palataan hetkeksi Roomaan kun on perinteisten vinkkien vuoro. Mulla olisi vielä muutama Rooma aiheinen postaus mielessä eli jos teitä kiinnostaa video Roomasta tai ostokset, niin mielelläni teen niistä vielä postaukset. Haluan vielä mainita, että vinkit ovat mun omia kokemuksia Roomasta.
Lennot&hotelli
(Ylempi kuva ei ole meidän hotelli, halusin vain jonkun kuvan laittaa tuon lentokoneen lisäksi🙊) Reissu oli lahja Joonakselta mulle. Matkan Joonas varasi meille puoli vuotta ennen reissua. Meillä oli lennot välilaskulla Münchenin kautta molempiin suuntiin ja lennettiin Lufthansalla. Hotellimme oli Delle Province, jonka piti olla neljän tähden hotelli. Lisäksi hotellin arvostelut olivat hyviä. Meidän harmiksemme huoneissa ei ollut äänieristystä ollenkaan ja tuntui kuin olisi ollut viereisen huoneen henkilöiden kanssa samassa huoneessa. No onneksi saatiin nukuttua kaikesta huolimatta, tosin vasta puoliltaöin. Huoneessa oli myös kylmä, mutta vika saatiin toisena päivänä korjattua. Aamupala oli suppea, mutta kyllä sillä aamun pärjäsi. Hotelli oli mielestäni noin kahden tähden arvoinen enkä menisi uudelleen. Hotellin sijainti oli kyllä hyvä, metrolla pääsi nopeasti esimerkiksi Colosseumille, juna-asemalle ja keskustaan. Matka maksoi 240€ per nuppi neljältä yöltä lentoineen ja aamupaloineen, joten kai tuo huono hotelli annetaan anteeksi😁 Ja ainiin Roomassa kannattaa muistaa, että hotelli perii joka yöltä kaupunkiveron.
Liikkuminen
Roomassa on mielestäni sujuva liikenne ja paikasta toiseen pääsee nopeasti. Esimerkiksi lentokentältä pääsee nopesti ja helposti Leonardo Experss junalla. Juna-asemalta Roomassa taas pääsee taksilla, metrolla ja bussilla hotelille. Me käytettiin junaa ja asemalta hypättiin metroon. Roomassa pääosin liikuttiin paljon kävellen, mutta metroa käytettiin myös joka päivä. Myös ratikka ja bussi tuli testattua. Lähes poikkeuksetta metrot ja bussit olivat aina ihan täynnä, joten siihen kannattaa varautua. Ja roomalaiset änkeävät metroon vaikka se olisi jo ihan täynnä. Ostettiin viikon metrokortti, koska se tuli halvimmaksi. Se maksoi 24 euroa ja se kävi myös bussiin ja ratikkaan.
Ruoka&Juoma
Olen aina tykännyt italialaisesta ruuasta, joten Roomassa tuli syötyä paljon pastoja, pizzoja ja muita italialaisia ruokia. Pastat olivat aika pieniä Roomassa, mutta myös täyttäviä. Joissain pastat saattoivat maksaa 15euroa, toisaalla sai alle kympillä pastan. Ravintoloiden nimiä en pahemmin muista, mutta Trasteveressa sijaitsevaa Tonnarelloa voin suositella! Sieltä sai alku-, pää- ja jälkiruuan sekä juoman 15 eurolla! Lisäksi saatiin vielä shotit ja keksejä. Ihana paikka. Trastevere on täynnä herkullisia ja hyviä ravintoloita, joten sinne kannattaa suunnata! Roomassa oli ihania jälkkäreitä kuten panna cottaa, tiramisua ja jäätelöä. Tuo kuvassa näkyvä leivos oli semmoinen jota olin näyteikkunasta kuolannut monta päivää ja vikana päivä nautiskelin tuota hotellin huoneessa😍 Muutamassa ravintolassa en saanut lasia viiniä, vaan olisi pitänyt ostaa koko pullo. En itse tykkää juoda paljoa alkoholia ruuan kanssa, joten otin välillä oluen. Olut maksoi noin 2-6 euroa paikasta ja oluen koosta riippuen. Lasi viiniä noin 5 euroa, riippuen paikasta. Limut maksoivat noin 3 euroa ravintolassa. Nähtävyyksien lähellä kaikkia on kalliimpaa, kun suuntaa kauemmas turistipaikoista saa edullisemmalla ruokaa ja juomaa.
Shoppailu
Roomassa oli paljon kauppoja, jotka olivat mun mieleeni. Sephorasta ostin ihania meikkejä ja muutamassa liikkessä joita Suomessa ei ole tuli ostettua vaatteita. Esimerkiksi Alcott ja Zuiki olivat mielestäni kivoja kauppoja. Via Corso on pitkä katu, jonka varrelta löytyy paljon kauppoja. Myös Espanjalaisten portaiden lähettäviltä löytyy paljon mieluisia kauppoja kuten Sephora. Neljä kerroksisessa Zarassa kannattaa myös käydä, löytyy Via Corson varrelta ja on myös lähellä Fontana Di Trevia. Lisää ostoksista kerron teille ostospostauksessa😉
Nähtävyydet
Nähtävyyksistä voit käydä lukemassa enemmän täältä. Roomassa on paljon nähtävyyksiä ja mekin kävimme niistä monissa. Colosseum ja Fontana Di Trevi kannattaa käydä katsomassa sekä päivällä, että illalla. Forum Romanum on upea paikka sekä Altare Della Patria monumentti kannattaa käydä katsomassa. Vatikaani ei tehnyt muhun vaikutusta, mutta onhan siellä oleva kirkko kaunis ja valtava. A.S Roman peliä suosittelen myös lämmöllä sekä Villa Borghesen puistoa. Espanjalaisten portaiden huipulle kannattaa myös kiivetä ihailemaan maisemia ja auringonlaskua👍
Mitä muuta? 
Rooma on monipuolinen kaupunki, se sopii niin historian ystävälle kuin ruuasta nauttivalle unohtamatta shoppailua. Italialaiset ovat yllättävän ystävällisiä, ymmärtävät ja puhuvat myös englantia. Jostain mulle on tullut tämä käsitys, että italialaiset olisivat törkeitä, mutta meille sattui aina hyvä palvelu. Muista moikata italiaksi sekä sanoa kiitos, saat varmasti tämän avulla parempaa palvelua. Myös ruuan tai juoman voi tilata italiaksi. Talvella, joulun aikaa oli mukava matkustaa kun kaupungissa oli paljon valoja ja joulukuusia. Säätkin olivat ihan mukavat, vaikka vettä satoikin aina välillä. Rooma ei mua houkuttele takaisin, mutta Italiaan voisi palata milloin vain!

18 kommenttia:

  1. oi, olitpa panostanut tähän postaukseen ♥ kunpa olisin lukenut tämän itse ennen omaa rooman reissua, olisi tiennyt paljon paremmin mihin suunnata :) tosi hyödyllinen postaus ja oikein kauniit kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että panostus näkyy! :) Halusin panostaa, että muut saavat vinkkejä matkalleen. Ja jos vielä Roomaan meet niin ehkä tässä oli jotain uusia juttuja :) Kiitti vielä todella paljon!<3

      Poista
  2. Kivoja vinkkejä, samaistun! Etenkin Colosseum pitää nähdä niin illalla kuin päivälläkin. Kuten meillä oli myös Fontana Di Trevin katselu illalla kuin päivälläkin suunnitteilla mutta no, jätettiin remppakasan katselu siihen päivään vain:'D Ostoksia, haluan nähdä niitä 8) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kiva kuulla, että pystyt samaistumaan. Colosseum on mun mielestä upea sekä päivällä, että illalla :) Ja edelleen mua harmittaa tuo remppa sun puolesta, mutta on ainakin yksi syy muiden joukossa palata Roomaan! Ja ostospostaus pitää siis ainakin tehdä<3

      Poista
  3. Nää sun vinkkipostaukset on niin kivoja<3 Saa jotenkin paremmin käsityksen kyseistä maasta :) Harmi, että teille sattui noin huono hotelli...mutta eipä ainakaan tarvinnut paljoa maksaa matkasta :D Ihania kuvia taas<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! <3 Ja niin munkin mielestä, luen aina muiden blogeista vinkkipostaukset siihen kohteeseen mihin oon seuraavaksi menossa :) Ja huono hotelli kyllä harmittaa, mutta eihän sille mitään voi, etukäteen ei voi tietää. Edullinen matka oli kyllä. Ja kiitti vielä :)

      Poista
  4. Tää oli ihan mahtava postaus Niina<3 Oon haaveillut pitkään Roomaan pääsystä ja nää vinkit tulee kyllä ehdottomasti tarpeeseen, kun joskus sinne pääsen lähtemään :) Ja ehdottomasti lisää vaan postauksia Roomasta! Ostospostaus ja video kuulostavat molemmat enemmän kuin hyviltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, kiitti Lindaa!<3 Todella ihana kuulla, että vinkit tulevat tarpeeseen ja toivon todella, että pääset pian Roomaan :) Ostospostaus on ainakin tulossa, videota en oo vielä kerennyt alkaa edes tekemään joten siinä voi kestää :D Mutta koitan molemmat saada tehdyksi :)

      Poista
  5. Oi tuo ensimmäinen kuva lumosi mut ihan täysin ♥ Mä oikeesti tuijottelin sitä pienen ikuisuuden ennen tekstiin siirtymistä ja toivoin hetken jopa, että mut vois transportata tuon talon eteen tästä paikasta :D Haha, crazy vanhojen kauniiden talojen rakastaja ;DD

    Tuli mieleen tuosta hotellin tähtiluokituksesta, että voihan olla sen sijainnin ja yleisen rooman hotellitarjonnan tulosta noin hyvä tulos? :D Kuinka paljon tuollainen kaupunkivero hotelleissa sitten oli? Jännä juttu mun mielestä :D Tuonkin voi kyllä kuvitella, että turistipaikkojen lähellä kiskotaan ruuasta ja juomastakin älyttömiä hintoja :/

    Innolla oottelen sun ostospostausta, että mitä kaikkea ihanaa löysit tältä reissulta ♥

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi ensimmäinen kuva on munkin mielestä ihana, siksi laitoin sen juuri tähän ensimmäiseksi <3:) Mua vaan harmittaa, että juuri tuona hetkenä alkoi satamaan ja kuva on hiukan epätarkka. Mutta ihana tuo talo oli kuten sanoit <3 Ja mä oon ihan samanlainen vanhojen talojen rakastaja :D

      Juu varmasti on Roomassa erilainen tuo hotellien tähtiluokitus, mutta silti jotenkin odotti enemmän :) Muistaakseni se kaupunkivero oli noin 4euroa yö per henkilö. Ja juu tuota kaupunkiveroa on vissiin muissakin kaupungeissa :D Turistipaikkojen lähellä on aina kallista, sille ei mahda mitään. Ihana kuulla, että ostospostausta odotellaan, se on tulossa tässä lähiaikoina:)<3

      Poista
  6. Oi mä niin haluan Roomaan tän postauksen jälkeen!♥ Upean näköinen paikka :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä voin uskoa, suosittelen kyllä! <3 Rooma on todella upen näköinen paikka :)

      Poista
  7. Hyviä vinkkejä oot saanu kerättyä! :)
    http://mahdollisestiehka.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  8. Ihana lukea näitä arvosteluja, kun kirjotat niin rehellisesti ja laajasti :) Moni ei uskaltaisi esimerkiksi moittia hotellia, jos on saanut matkan lahjaksi, mutta sie selkeesti haluat antaa oikeanlaisen kuvan paikasta! :) Aivan huippua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Tykkään kirjoittaa rehellisesti ja antaa oikean kuvan, koska haluan antaa matkakohteista sellaisen kuvan kuin minä niistä sain :) Niin no tuo hotelli oli vaan huono, pakkohan se on mainita jos joku sitä vaikka miettii vaihtoehtona. Ja matka oli ihana lahja vaikka hotelli ei ollutkaan sitä mitä odotettiin <3 Todella kiva myös kuulla, että sä tykkäät tälläisestä tyylistä kirjoittaa! :)

      Poista
  9. Tosi hyvä ja monipuolinen vinkkipostaus! Tästä jäi ainakin omaan käteen paljon kaikkea, jos joskus sinne Roomaan tai ylipäätään Italiaan aion matkustaa :) Harmi, että hotelli ei ollut teidän mielestä neljän tähden arvoinen, vaikka niin väitettiin :/ Toivottavasti ensi kerralla sattuisi kohdalle paljon mielekkäämpi majoitus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon!:) Hyvä kun vinkit olivat mieluisia, toivottavasti pääset Roomaan tai Italiaan <3 Jep, kyllä vähän harmitti, koska nukkuminen on kuitenkin se mitä hotellissa yleensä tehdään ja sitten kun ei saa nukuttua niin ei oo kivaa :/ Juu toivotaan, että seuraava hotelli on vähä parempi :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥