sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Vuosi 2016

Heyy! Eilen vietettiin jälleen uutta vuotta ja meillä oli oikein mukava uusivuosi. Mulla ei oo vuodesta 2016 mitään huonoa sanottavaa. Tietenkin mulla on ollut omat huonot hetkeni ja välillä ollut tosi raskastakin ja väsyttänyt ihan liikaa, mutta silti oon todella onnellinen ja kiitollinen tästä vuodesta. Vuosi 2016 oli aivan mahtava, mutta meni todella nopeasti! Elämäni paras vuosi, ensi vuodella on todellakin kilpailtavaa jos aikoo voittaa tämän vuoden. Kerron siis hiukan vuodestani ja sen kohokohdista😊
💜 Jalkapallomatka Manchesteriin. Ihastuin totaallisesti Manchesteriin ja sen jälkeen oon vaan haaveillut siellä asumisesta! Myös Manun peli oli hyvä ja siellä oli mahtava tunnelma. Manchesterissa oli vaan sitä jotain.

💜Disney On Ice. Käytiin siskon kanssa katsomassa kyseistä jääshowta ja se oli upea! Oma suosikki oli Frozen. Mä oon ikuinen Disneyfani, nyt ja aina.

💜Sofian kanssa seikkaileminen. Sofia on semmoinen ystävä kenen kanssa tulee tehtyä vaikka ja mitä! Tänä vuonna käytiin Sofian kanssa testailemassa montaa eri ravintolaa, kuvailemassa esimerkiksi Seurasaaressa, tanssimassa Weekendissa ja matkustettii me Tukholmaanki. Tukholman reissu oli todella onnistunut ja mukava, vaikka olenkin käynyt siellä useamman kerran. Katsotaan mitä me tänä vuonna keksitään😉

💜Budapest. Tuo kaunis kaupunki vei myös mun sydämen! Ja haluaisin kovasti sinne uudelleen ja tutustua vielä paremmin kyseiseen kaupunkiin. Siellä oli vaan niin kaunista ja kylpylässä käyminen oli reissun parhaimpia juttuja.
💜Uudet tuttavuudet ja rinnalla pysyneet ystävät. Oon tutustunut tänä vuonna ihaniin uusiin ihmisiin kuten Lindaan, Jenniin, Aneen ja Belaan. Vanhat rakkaat ystävät ovat pysyneet rinnalla, kiitos teille Sari, Linda, Sofia sekä Jasu. Ootte ihania💕

💜 Blogimiitti. Tuo miitti kesällä oli todella ihana ja toivon, että pääsen vielä joskus mukaan tuollaiseen! On hienoa miten bloggaaminen yhdistää ja tutustuu uusiin ihmisiin.

💜Porvoo, Särkänniemi, Kaunissaari, Suomenlinna ja Vallisaari. Kesällä tuli reissattua myös kotimaassa perheen kanssa. Nuo reissut ovat aivan ihania ja tulee hyviä muistoja mieleen. Kesä😎

💜Leipominen. Oon leiponut tänä vuonna aika vähän, mutta sitäkin herkullisempia juttuja. Esimerkiksi tuossa yhdessä kuvassa vilahtava mansikka kermakakku on ihan parasta!
💜Blogi. Syksyllä mulle tuli olo etten halua enää postailla lifestyle juttuja vaan keskittyä enemmän matkustamiseen. Mun mielestä mun blogi on hyvä tälläisenä. En oo kertaakaan stressannut blogista kun päätin, että bloggaan aina vain kun oikeasti on aihetta ja kun haluan. Kaikki te ihanat ootte pysyneet matkassa mukana, myös muutoksissa ja edelleen mun jutut kiinnostaa vaikken postailekkaan niin usein. Kiitos teille!😍

💜Lukeminen. On ihanaa kun oon kerennyt lukemaan enemmän kuin ennen. Nautin kovasti lukemisesta ja se on vaan niin mahtavaa kun kirja imaisee sut mukaansa. Vuoden 2016 paras kirja oli ehdottomasti Tunne lukkosi ja suosittelen sitä kirjaa jokaiselle! Se on sellaista itsensä kehittämistä ja tuo kirja on auttanut mua paljon.

💜Lissabon. Tuo ihana, mutta niin kuuma kaupunki! Yllätti mut monipuolisuudellaan ja rentoudellaan. Viikon matka oli kesän kohokohtia ja tuolla oli vaan niin ihanaa.

💜Rakas. Rakkaan kanssa on tullut tehtyä vaikka ja mitä! Ollaan vietetty meidän molempien synttäreitä, käyty keilaamassa, Tallinnan päiväristeilyllä, syömässä miljoona kertaa, käyty kattomassa Standuppia, oltu Sannin keikalla, juhlittu monia eri juhlia ja rakastettu. Tuo mies vaan pysyy mun rinnalla ja mä oon onnellinen juuri susta kulta!
💜Perhe. Mulle perhe on aina ykkönen. Tänä vuonna ollaan juuri perheen kesken tehty eri juttuja. Ainoa ikävä juttu oli Janen halvaantuminen, mutta vaikka Janen kuntoutus on kesken, se kävelee jo ja voi paremmin! Lisäksi ollaa juhlittu äidin miesystävän synttäreitä, jotka olivat todella mukavat juhlat. Vuodesta toiseen perhe on tällä listalla aina. Myös Joonaksen perheen voisi lisätä tähän kohtaan, koska heistä on tullut mulle yhä tärkeimpiä ja myös heidän kanssaan tulee vietettyä usein aikaa😊

💜Messut 2x + Valokarnevaalit. En oo ollut pitkään aikaan messuilla, mutta nyt tuli käytyä kaksilla eri messuilla eli I Love Me-messuilla Jasun kanssa sekä Lätkä&Säbä, Skiexpo jne Joonaksen kanssa kattomassa Mikael Gabrielia! Syksyllä käytiin myös kattomassa Lintsin upeita valoja valokarnevaaleissa. Tälläiset tapahtumat on mun mieleen.

💜Valokuvaus. Oon kehittynyt valokuvauksessa paljon ja ostettuani uuden objektiivin ja Sofialta saatujen ohjeiden myötä oon ottanut yhä parempia kuvia. Valokuvaus on semmonen mun juttu ja välillä harmittaa kun tulee otettua vähemmän kuvia kuin ennen. Mutta matkoilta sitten sitäkin enemmän😁

💜Valmistuminen & työ. Tämä kohta on kyllä sellainen 2016 vuoden juttu! Välillä oli todella raskasta kun oli töitä ja koulua kokoajan, mutta tärkeät ihmiset ympärillä ja matkustaminen auttoivat jaksamaan. Sekä se päämäärä, ammatin saaminen! Oon todella ylpeä itsestäni ja siitä, että olen lähihoitaja. Oli myös ihanaa pitää juhlat valmistumisen johdosta perheelle ja sukulaisille. Mulle oli tärkeää, että niin monta rakasta ihmistä oli juhlistamassa mua💗 Koulu meni yllättävän nopeasti ja mulla oli koulussa hyviä sekä huonoja aikoja. Ihanat ja parhaat koulukaverit kuitekin auttoivat jaksamaan! Lisäksi olen saanut kaksi uutta työpaikkaa oman työn lisäksi eli töitä mulla riittää. Mulla on hiukan tämän vuoden suunnitelmat auki, mutta aion ainakin tehdä oman alan juttuja ja jättää kaupanalan hommat vähemmälle.
 💜Rooma. Tietenki myös vuoden 2016 viimeinen matka pääsee tähän! Matka oli Joonaksen lahja mulle ja todella mieluinen sellainen😊Vaikkei Rooma tehnyt muhun mitään vuosisadan vaikutusta, kyllä se oli kuitenkin ihana kaupunki ja oli mahtavaa päästä kokemaan se!

💜Joulu & uusivuosi. Joulu ja uusivuosi menivät mukavasti. Joulu meni töissä ja molempien perheitä nähden ja uusivuosi myös töissä ja Joonaksen sukulaisten luonna. Vaikken oo jouluihminen eikä vuoden vaihtuminenkaan tuntunut mitenkään kummalliselta, niin oli silti mukava joulu ja uusivuosi.

💜Itsensä löytäminen. Tämän jätin tarkoituksella viimeiseksi. Oon todella löytänyt itseni ja olen vihdoin se Niina joka olen. Uskallan vihdoin sanoa mielipiteeni ääneen, tiedän mitä haluan elämältäni ja olen onnellinen siitä, että olen juuri minä. En enää hae tyyliiäni tai tavoitteile vain jotain. Mun tyyli on kehittynyt sellaiseksi kuin haluan ja tiedän mitä haluan elämältäni ja menen määrätietoisesti unelmiani kohti kunnes tavoitan ne. En enää vain leiju pilvilinnoissa vaan todellakin elän niissä.
Ihanaa uuttavuotta kaikille! Toivon, että tämä vuosi on sulle juuri se paras ja olet onnellinen😍

24 kommenttia:

  1. Varsinkin postauksen viimeinen kohta sai hymyn huulille. Onnellista uutta vuotta 2017 sulle Niina! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Ja kiitos samoin sinne Larissa<3

      Poista
  2. Ihana kirjoitus❤ aivan 10 👌😊💗:lla Äiti

    VastaaPoista
  3. voi niina, sun vuosi on ollut kyllä ihan huikea ja todella antoisa :') oot saavuttanut ja kokenut niiiiin paljon! :) saat olla kyllä ylpeä itsestäsi valmistumisen ja kaiken muun suhteen ♥ ja kaikki tuo matkustaminen, oot saanut kyllä reissatakin kivasti :-) mä oon kans ihan innoissani lukemisesta, ja varsinkin mielen voimaan liittyvistä kirjoista! tuo tunne lukkosi-teos on munkin lukulistalla, kiitos kun suosittelit jo aiemmin sitä :) on ollut aivan ihanaa tutustua suhun, oot ihan huippu! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi on kyllä ollut todella upea <3 Kiitos paljon! Ja oon itsestäni ylpeä juuri tuon valmistumisen johdosta:) Reissuja on tullut myös kivasti tänä vuonna. Juu kaikki mieleen liittyvät kirjat ovat mielenkiintoisia, kiva että tuo kirja on sun listalla :) Se kannattaa lukea! Samoin Jenni suhun, niin säkin oot <3

      Poista
  4. Sulla on kyllä varmasti ollut ihanan tapahtumarikas vuosi! <3 Ihanaa uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus, sun vuosi kuulostaa kyllä ihan mahtavalta! Oot tehny vaikka mitä <3 ihania kuvia valitsiy kans tähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Mun vuosi oli kyllä tosi ihana :) Kiitti!

      Poista
  6. Tykkään sun blogista aina vaan enemmän. Kirjoitat sellaisella positiivisella "viballa" ja sun postauksia on tosi kiva lukea, koska ne myös piristää. Kuvat on kans tosi hyviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos ihanasta kommentista! <3 Tälläisistä tulee aina hyvä mieli :)

      Poista
  7. oi että sulla on ollut kyllä mahtava vuosi<3 hyvää ja onnellista uuttavuotta 2017 sulle :)

    VastaaPoista
  8. Sun vuosi kuulostaa kyllä niin mahtavalta, tätä postausta oli ilo lukea<3 :) Mullakin vuosi 2016 oli ehdottomasti paras pitkiin, pitkiin aikoihin ja toivottavasti sama meno jatkuu meillä molemmilla tänäkin vuonna! Kesän blogimiitti oli ihan huikea tilaisuus, suakin oli niin kiva päästä näkemään ja toivottavasti näitä tilaisuuksia tulee vielä jatkossakin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii, kiitti paljon <3 Tuo vuosi oli kyllä mahtava :) Jee ihana kuulla Linda, että sullakin ollut paras vuosi ja toivotaan tosiaan, että tämäkin vuosi on ainakin yhtä hyvä :) Mä tykkäsin myös tuosta blogimiitistä, toivotaan että joskus tulisi uusi ja päästäis taas näkemään, suakin oli ihana nähdä <3:)

      Poista
  9. Ihana kuulla että siun vuosi 2016 oli onnistunut, ja siihen kyllä näköjään mahtuikin vaikka mitä kivaa! :) ♥ Oot kyllä ehtinyt matkustella ihanan paljon vuoden aikana, sillä pienetkin reissut osaavat piristää arjen keskellä :) Tuo viimeinen kohta nosti hymyn huulilleni, tuo on upea saavutus ♥ Ihanaa tätä vuotta sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 2016 oli kyllä onnistunut vuosi ja siihen mahtui paljon kaikkea ihanaa <3:) Oot oikeessa, pienet reissut piristää arkea paljonkin :) Voii kiitos, oon samaa mieltä. Kiitti ja samoin sinne! <3

      Poista
  10. Aivan ihana postaus täynnä kauniita kuvia ja ihania juttuja ♥ On ollut mahtava päästä lukemaan sun ajatuksia ja tutustumaan suhun paremmin kuluneen vuoden aikana. Toivon, että tämä vuosi tuo sulle mukanaan pelkkää hyvää ja kaunista ♥

    ♥: Ane

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii, kiitos paljon! <3 Ihana kuulla, että tykkäsit:) Ja samoin suhun on ollut mahtava tutustua! Toivon samaa myös sulle <3

      Poista
  11. Ihania hetkiä menneeseen vuoteen kuulunut! Ihania kuvia! <3 Rooman matkakin ja kaikkea... Ihanaa vuotta 2017 niina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on :) Kiitos paljon<3 Ja samoin sinne ihanaa vuotta! :)

      Poista
  12. Oon vähän myöhässä, mut ihanaihanaihana vuoskatsaus! <3 Sun vuoteen on kyllä mahtunu niin paljon mahtavaa, mutta mä uskon, että 2017 tulee olemaan vielä huikeempi :) Mä oon alusta alkaen toitottanu sulle kuinka rautanen ja ahkera mimmi sä ootkaan, toivottavasti kaikki tuleva sujuu yhtä sutjakkaasti! Ja eiköhän me päästä kohta taas metkuileen yhdessä, kjeh kjeh... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eii se mitään! <3 Ihana kun tykkäsit :) Vuosi 2016 oli tosiaan täynnä kaikkea mahtavaa, mutta mulla on sama tunne kuin sulla.. Tämä vuosi 2017 tulee olee ihan huikee! Voii kiitos paljon, sun sanat merkkaa paljon <3 Kyl me päästään, toivottavasti pian! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥