torstai 22. syyskuuta 2016

Kansainväliset suurmarkkinat & Kaivari

Moikka! :) Oon miettinyt, että alan postailemaan teille sillon tällöin postauksia rakkaasta kotikaupungistani Helsingistä ja eri paikoista sieltä. Vaikkei se liitykkään niin paljon matkusteluun, on esimerkiksi tämän päivän aihe vähän kuin matkustamista Helsingissä :D Vaikka päätin, että jätän nämä ns. lifestyle tyyliset postaukset pois, tuli mulle vähän jopa ikävä näitä! Hassua miten mieli muuttuu. Mutta nyt kerron teille mun viime lauantaista :)

Eli kansainväliset suurmarkkinat rantautuivat viimein myös Helsinkiin! Jo viime vuonna käytiin Joonaksen kanssa niissä herkuttelemassa ja ihailemassa kaikkea. Markkinoita oli siis odotettu ;)  Tällä kertaa mentiin markkinoille Joonaksen, mun siskon ja isän kanssa. Markkinat ovat tänä vuonna Rautatientorilla ja kestävät vielä sunnuntaihin, joten kannattaa mennä jos ette ole vielä käyneet! Eihän sieltä mitään ihmeellistä tarttunut mukaan(paitsi metrilakuja:D), mutta tykkätään käydä syömässä ja kattelemassa kaikkea. Fudgeja olisin halunnut ostaa, mutta ne on vaan niin kalliita. Käytiin kuitenkin tällä viikolla uudelleen tuolla ja sillon tarttui mukaan vähän fudgejakin :) Myös nuo saippuat olisivat olleet kivoja, mutta oltiin juuri ostettu meille uusi saippua. Käytiin syömässä herkulliset ja todella isot kala-annokset sekä suklaalla kuorutettuja hedelmiä, namnam. Ja ainiin myös tuollainen jättimäinen Brezel! Saksassa käydessä ei tullut noita maistettua, joten nyt saatiin kokeilla ja hyväähän se oli :) Tuollaisia markkinoita voisi olla useammin, siellä on kiva tunnelma ja mä oon juuri semmoinen ihminen joka tykkää vaan katsella kaikkea. Meen monesti vaatekauppoihin vaan katselemaan vaatteita vaikken mitään ostaisikaan.
Markkinoiden jälkeen lähdettiin käymään kahvilla Brooklyn Cafessa, jonka olin nähnyt kerran sattumalta pyöriessäni tuolla alueella. Olin lukenut siitä myös netistä ja sen herkullista beigeleistä ja cupcakeista. Beigeleitä ei tällä kertaan tullut maistettua, mutta sen sijaan söin herkullisen cupcaken sekä join ehkä maailman parasta teetä. Suosittelen tuota kahvilaa teille lämmöllä

Tuon jälkeen vielä kierreltiin ympäri Kaivaria ja ihastelin jälleen noita kauniita taloja! Kyllä Helsinki on myös kaunis kaupunki täynnä kaikkea kivaa ja uutta kun vain osaa etsiä. Aion tutustua ehdottomasti uusiin paikkoihin Helsingissä ja käydä myös vanhoissa. Sekä esitellä niitä tietenkin teille ;) Onhan Helsingissäkin matkustelu matkustelua, eikö niin? Palaillaan taas ihanat!♥

22 kommenttia:

  1. Oi vitsit miten ihania kuvia! ♥ oot kyllä kehittynyt tosi paljon kuvaamisessa :) Kiva, että teit markkinoista postauksen, oli kiva lukea :) Toivottavasti nuo markkinat järkätään myös ensi vuonna, sitten on pakko käydä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!:) Tosi ihana kuulla tuollaista <3 Ja nämä markkinat olivat kyllä postauksen arvoiset! Uskon, että olis ens vuonakin, kannattaa mennä:) Uskon, että tykkäisit.

      Poista
  2. Todella upeita kuvia ♥ Ja mun mielestä Helsinki on myös matkustelua parhaimmillaan ja esimerkiksi ulkopaikkakuntalaisille hyvää esittelyä :) Tuo Brooklyn Cafe vaikuttaa todella sympaattiselta paikalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!<3 Ja heii kiva kuulla, että ajattelet noin!:) Tuo oli ihana kahvila, suosittelen.

      Poista
  3. nuo messut vaikuttaa tosi ihanilta, mua niin harmittaa etten ehtinyt joensuussa messuilemaan :/ silloin oli kyllä kaikkea muutakin meneillään.. ihanaa kun teet myös näitä lifestyletyyppisempiä postauksia tänne, ja hei helsinkijutut kiinnostaa todellakin ;) oot aivan valtavan kauniina, teki oikein mieli halata sua kun katsoin näitä kuvia ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu uskon :/ Mutta eiköhän nuo oo ensi vuonnakin, nii pääset sitten!:) Ja juu tuli inspistä tehdä tälläinen postaus! Voii Jenni sua, oot nii ihana<3 Kiitos kovasti:))

      Poista
  4. Enemmän vain tällaisia postauksia kehiin, ehdottomasti! Mä tykkään todella paljon näistä markkinoista, itse ostin fudgeja mutta suurin osa niistä jäi syömättä ja lensi roskiin.. Aijaijai kun kaduttaa. Enhän mä niitä paljoa ostanut mutta palat olivat niin isoja ja itse fudge oli niin makea ettei edes tehnyt mieli syödä paljoa kerralla.
    Odotan innolla mitä kaikkea keksit postata Helsingistä, tykkään paljon tuosta meidän pääkaupungistamme ja siellä käy silloin tällöin. On varmasti paljon paikkoja mitä en tiedä joten mielenkiinnolla jään odottelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kuulla!:) Ja myös, että tykkäät markkinoista. Nuo fudget on tosi hyviä, mutta makeita :D Syötii poikaystävän kanssa puoliks neljä fudgee haha!
      Juu koitan postailla aina kun käy jossain semmosesta mistä vois jonku postauksen tehdä:) Ja juu paljonhan täällä on kaikkea nähtävää!

      Poista
  5. Helsinki -postaukset on myös kiva idea! Nimittäin eihän se kaikille ole kotikaupunki, vaan monille matkakohde :) Minä olen täällä astustellut vuoden verran, mutta kaikki vinkit otetaan mielellään vastaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla :) Ja aivan oikeessa oot, monelle tämä on juuri matkakohde. Ja mäkin koko elämäni, mutta silti tulee uusissa paikoissa käytyä :),

      Poista
  6. Oikein ihania ja tunnelmallisia kuvia! :) Tuollaisista markkinoista voisin itsekin tykätä, toivottavasti joskus pääsisin osallistumaan sellaisiin! Ja tosiaan, kyllähän se Helsingissä seikkaileminen on matkustelua sekin :D Vaikka osaankin kulkea siellä niin aina silti tuntuu, että voisin eksyä siellä tai että on lähtenyt kauemmas reissuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Ja tuollaiset markkinat on tosi kivoja, toivottavasti pääsisit osallistumaan :) Juu onhan se aina vähän seikkailua, tuli huomattua nyt kun olin työharjottelussa sellaisessa paikassa jossa käytiin ihmisten kotona ympäri keskustaa :D

      Poista
  7. Noi ruokamarkkinat oli kyllä niiiiin herkulliset! Ihan kesän kohokohta :D Käytiin siis itse kun nuo oli Kotkassa kesällä. Ja voi namskis!

    Joo nää Helsinki postaukset ois myös kivoja! On vähän ikävä jo sun kuulumis ja lifestyle postauksia niin eikö ne näin mee vaikka kotimaanmatkailun alle? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli! :) Kaikkia hyviä ruokia markkinat pullollaan :D Kiva kuulla, että säkin oot käynyt tuolla :)

      Juu pitää tehdä näitä aina sillon tällöin :) Voii, on mullaki vähä ikävä niitä :D Ja menee ehdottomasti!

      Poista
  8. Ihan tosikivoja kuvia!:)) Mua harmittaa ku jäi tänä vuonna nää markkinat välistä, mutta ensivuonna sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Harmi, että jäi välistä, mutta eiköhän nuo ensi vuonnakin järjestetä!

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥