tiistai 28. kesäkuuta 2016

Lissaboniin!

Kuva täältä.
Kuva täältä.
Mitä teille tulee mieleen sanasta Lissabon? Mulle tulee mieleen pienet, rähjäiset kadut, lämpö, keltaiset ratikat, herkulliset ruuat, meri sekä rentouminen. Ensi kuussa me sitten lähdetään Lissaboniin :) Me molemmat haluttiin Portugaliin, mutta mietittiin joko Madeiraa tai Lissabonia. Oli todella vaikea päätös valita Madeiran ja Lissabonin väliltä, mutta uskon että valittiin oikein. Lissabonissa on kuitenkin niin paljon kaikkea erilaista, vaikka on toki Madeira ihan oma paikkansa.

Meidän reissu tulee olemaan viikon mittainen ja tää reissu tulee olemaan sinäänsä erilainen kun muut, koska me aiotaan puolet reissusta matkustaa myös muualle kuin Lissaboniin. Eli ainakin kolmena päivänä tehdään päivän reissut lähiseudun rannoille ja yhteen kaupunkiin. Yksi päivä on omistettu shoppailulle(Primarkille) ja kaksi päivää Lissabonille. Tuon loman olisi tarkoitus olla mahdollisimman rentouttava, katsotaan minkälainen siitä tulee :D Luultavasti juostaan pää kolmantena joka paikkaan!
Kuva täältä.
Kuva täältä.
Hotellimme ei ole tällä kertaa ihan keskustassa, vaan vähän pidemmällä, noin puolen tunnin matkan päässä keskustasta. Haluttiin hotelli, jossa olisi uima-allas, joten semmoisen löytäminen ihan keskustasta ei ollut helppoa, joten päädyttiin tuollaiseen ratkaisuun. Mun mielestä jos lähtee etelään näin kesäaikaan, on pakko olla uima-allas. Se on vaan niin ihana kun pääsee joka päivä uimaan, kun rantoja ei ole kuitenkaan ihan kiven heiton päässä :)

Odotan Lissabonissa eniten juuri noita retkiä. Toki kaupungissa on vaikka ja mitä! Haluan käydä uimassa tuossa ihanassa meressä, käydä katsomassa Euroopan pisintä siltaa, nähdä Sintran linnan, herkutella portugalilaisilla leivoksilla, shoppailla lompakon tyhjäksi Primarkissa, ottaa joka päivä aurinkoa uima-altaalla, syödä Portugalilaista ruokaa, juoda ehkä muutaman drinkin ja ennen kaikkea nauttia koko lomasta.

Onko siellä joku muu käynyt Portugalissa tai Lissabonissa? Kaikki vinkit otetaan vastaan

18 kommenttia:

  1. Kuulostaapa ihanalta lomasuunnitelmalta! ♥ Lissabon kuulostaa tosi mahtavalta paikalta. En malta odottaa sun innostavia matkapostauksia. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, matkojen suunnittelu on nii kivaa hommaa! :) Ja Lissabon vaikuttaa ihanalta paikalta <3 Ja kiva kuulla, että postauksia odotellaan:)

      Poista
  2. Me ollaan joskus oltu Portugalissa, mutta muistaakseni ei oltu sielä päivää enempää, kun ajattiin Espanjan puolelta ensin Albufeiraan ja sieltä sitten Lissaboniin. Sillon oli jotain +45 lämmintä ja ei ihan hirveesti jääty katteleen maisemia. Muistan tuolta vaan sen,että jäätelö oli kallista(?!) ja talot oli kirjavia.. :D Teille tulee varmasti hieno reissu! <3

    P.s.Mulle tuli tosta punaisesta sillasta mieleen San Fransiscon Golden Gate :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oukki! :) Huh miten kuuma, toivottavasti meillä ei oo noin kuuma sää :D Ja talot tuolla on nii kivan värikkäitä! Ja uskon myös, että tulee huippu reissu:) Mullekki tulee mielee tosta just tuo San Fransiscon silta :D

      Poista
  3. Eikä ihanaa, tuo vaikuttaa niin upealta paikalta!!:) Itse en oo käyny nii ei oovinkkejä antaa, mutta kuvia sitten odotellassa!

    VastaaPoista
  4. Teille tulee varmasti todella upea reissu ♥ Tykkään todella paljon sun matkapostauksista, joten on kiva saada niitä taas blogin puolelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon kans <3 Ihana kuulla, että tykkäät :) Niitä tulee varmasti tänne blogin puolelle myös!

      Poista
  5. Ihanan kuuloinen loma! :) Tuollaiset retket kuulostaa kyllä ihanilta vaihtoehdoilta rannalla loikoilulle (vaikka sekin on niin ihanaa!), mutta viikossa ehtiikin jo sekä retkeillä että loikoilla auringossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juu mua(meitä) kiinnostaa kovasti juuri nuo retket, vaikka kyllä rannallaki olisi tarkoitus käydä! Ja viikossa kerkeää onneks hyvin tehdä kaikkea :)

      Poista
  6. Uuu hei ihanaa reissua teille! Mä jo innostuin ja alan oottelemaan reissupostausta sulta! :D

    VastaaPoista
  7. Oi että kuulostaa ihanalta, rentouttavaa ja ihanaa lomaa teille :)

    VastaaPoista
  8. Teidän lomasuunnitelmat kuulostaa niin kivoilta, tulee varmasti ihan huippu ihana loma :) Portugalissa olisi kyllä niin kiva käydä joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon kans, että tulee ihan mahtava loma <3 Ja juu se on varmasti ihana maa! :)

      Poista
  9. Voi vitsit, miekin haluaisin Portugaliin! :) Odotan innolla reissupostauksia, siun postaukset matkoista on aina huippuja. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, se vaikuttaa niin kauniilta maalta! :) Voii kiitos, ihana kuulla että niitä odotetaan <3 Niitä on varmasti tulossa ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥