tiistai 24. toukokuuta 2016

Vinkit Budapestiin !

Moikka! :) Nyt on aika jakaa mun vinkkejä Budapestiin matkaaville! Haluan painottaa, että nämä on mun kokemuksia ja mielipiteitä :)

Lennot&hotelli
Lennettiin siis Finnairin suoralla lennolla, joka kesti reilu kaksi tuntia. Lennot ja hotelli kolmeksi yöksi aamupaloineen maksoi 350€ per henkilö. Matka varattiin Travellinkilta. Hotellimme Hotel Nemzeti Budapest sijaitsi aivan keskustassa ja oli siis 4,5 tähden hotelli. Todella kaunis hotelli, ystävällinen henkilökunta, siisti huone, herkullinen aamupala sekä hyvä sijainti! Voin lämpimästi suositella.
Liikkuminen
Mentiin Budapestissa kolme kertaa taksilla. Lentokentälle kaksi kertaa sekä kerran Budan vuorilta hotellille. Kaikki matkat(n.20min) maksoivat reilu 20€ suunta. Eli halvempaa kuin Suomessa. Liikuttiin paljon ratikalla, jonka hinta oli noin 350HUF eli reilu euron. Metrolla mentiin myös paljon, koska sekä ratikka, että metroasema olivat aivan hotellin vieressä. Metrolippu maksoi saman verran kun ratikkalippu, mutta jos halusi vaihtaa eri linjalle esim. Punasesta siniselle piti ostaa vaihtoon oikeutettava lippu, jonka hinta oli 450HUF eli noin 1,50€. Meidän olisi pitänyt ostaa joku vuorokausilippu tai muu, kun liikuttiikin yllättävän paljon julkisilla, mutta mentiin kertalipuilla :D Metro ja ratikkalippuja sai asemilta ja pysäkeiltä. Jos oikein ymmärsin bussissa/metrossa/ratikassa kaikissa pitää olla eri lippu! Bussia ei käytetty kertaakaan. Käveltyä tuli niin paljon, että sai jalat jopa rakoille.


Ruoka&Juoma
Budapestissa ravintolassa syöminen oli melko edullista. Salaatin, pizzan, limun ja kaljan sai noin viidellätoista eurolla. En muista kovin hyvin ravintoloiden nimiä joissa käytiin, mutta kaikissa joissa käytiin oli halvempaa kuin Suomessa. Kaljaa ja limua sai alle eurolla, drinkkejä 2-3 eurolla. New york Cafe oli jo hintavampi paikka, mutta ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Todella kaunis sisustus ja hyviä herkkuja. Söin Budapestissa paljon kalaa, jotka olivat tosi herkullisia. Joonas maisteli gulassikeittoa joka oli maukasta keittoa. Pari kertaa kävimme Italialaisessa syömässä, jossa oli monipuoliset ruuat edullisesti. Kaduilta sai pizzapalan ja pienen limun alle eurolla. Alle eurolla, miettikää! :D Budapestissa riittää paljon ravintoloita ja kahviloita puhumattakaan baareista, joita oli joka nurkan takana. Kannattaa muistaa, että monissa ravintoloissa palvelumaksu on lisätty jo valmiiksi laskuun. Se ei ole paljoa, mutta ei tarvitse siis kahta kertaa antaa tippiä. Me annettiin parissa ravintolassa vielä tippiä palvelumaksujen lisäksi kun oli muutama niin kiva paikka :)

Shoppailu
Jos Budapestiin lähteen vain shoppailun takia, tulee luultavasti pettymään. Mun mielestä Budapest ei todellakaan ollut shoppailukaupunki, vaikka perus H&M, Zara, Pull&Bear, Stradivarius jne sieltä löytyvätkin. Meillä ei kauheesti oikeestaan ollut aikaa shoppailuun, joten voi olla että siksi ajattelen näin. West End on suuri kauppakeskus Budapestissa, suosittelen sinne menoa. Sieltä löytyy tosi paljon eri kauppoja laidasta laitaan sekä ravintoloita. Omia suosikkikauppojani reissulla olivat Tally Weijl, H&M sekä New Yorker :) Turistikauppoja löytyy keskustassa paljon ja olihan Budapestissa suuri kauppahallinkin, jossa ei keretty käymään. Siitä oon kuullut paljon hyvää, sinne kannattaa mennä mikäli kiinnostaa yhtään.
Nähtävyydet
Budapest itsessään on jo suuri nähtävyys! Budapestissa on paljon kauniita rakennuksia, joita on kiva jäädä ihastelemaan. Omat suosikkini nähtävyydet olivat Parlamenttitalo sekä Budanvuori, jossa sijaitsee Matiaksen kirkko sekä Kalastajanlinnake. Parlamenttitalon lähellä sijaitsee Széchenyin ketjusilta ja ketjusillalta pääsee kätevästi köysiradalla Budan vuorille. Sinne pääsee myös taksilla, bussilla ja kävellen, mutta toi köysirata on mielestäni nopein ja kätevin. Kalastajanlinnake on kuin saduista, se on todella kaunis paikka ja sieltä on mahtavat näköalat! Budapestissa kannattaa myös ehdottomasti mennä kylpylään. Ne ovat suosittuja siellä niin turistien kuin unkarilaistenkin keskuudessa ja onhan se rentouttavaakin :) Me kävimme Széchenyin kylpylässä, joka on Budapestin suurin kylpylä. Todella kaunis paikka ja paljon erilaisia altaita sekä plussaa ulkoaltaista. Aivan tuon kylpylän vieressä sijaitsee Budapestin eläintarha, jossa katseltavaa riittää tuntikausiksi ja alue on suuri sekä eläimiä joka lähtöön. Myös hyviä ravintoloita löytyy! Sankarien aukio on myös kaunis paikka, siellä kannattaa käydä sekä viereissä puistossa.

Mitä muuta?
Yleisesti ottaen mulla jäi hyvä fiilis Budapestista. Se oli melkon edullinen kohde, siellä oli paljon nähtävää ja koettavaa, hyviä ravintoloita ja ystävällisiä ihmisiä. En oikeestaan keksi Budapestista mitään huonoa sanottavaa! Budapestiin riittää hyvin esimerkiksi kolmen yön matka, me kerettiin tekemään siinä ajassa vaikka ja mitä. Mutta kannattaa muistaa, Budapest on niin paljon muutakin kuin noi mitä mä kerroin. Siellä saa varmasti viikonkin hyvin kulumaan. Budapest sopii sellaiselle ketä tykkää kävellä paljon, kauniista rakennuksista, hyvästä ruuasta, halvasta oluesta, kylpemisestä ja yleisesti rennosta tunnelmasta!

20 kommenttia:

  1. Kiitti vinkeistä, näistä oli todella paljon apua! :-) Oon juuri miettinyt, että olisi kiva mennä Budapestin kylpylään käymään ja sitten ihan vain katselemaan nähtävyyksiä. Oon juuri sellainen ihminen, joka rakastaa kierrellä ja kaarrella ja nähdä kaikkia ihania rakennuksia sekä maisemia. Ai että, nyt iski matkakuume!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! :) Se on juuri ideana, että joku saa näistä apua tulevalle matkalleen! Joo ehdottomasti kannattaa mennä kylpylään, niitä löytyy paljon Budapestista. Mä oon myös samalainen, tykkään vaan kävellä ja ihailla kaikkea ympärillä olevaa :) Haha voieii, mulla on myös matkakuume päällä 24/7 :D

      Poista
  2. Vautsi, oot kyllä mielettömän hyvän vinkkipostauksen tehnyt! :) Mähän meinaan sun edellisistä Budapest -postauksista sain innon, että haluan siellä kanssa joskus vierailla kauniiden kuvien ja sun kertomusten perusteella. Ja vitsit noi ruuat näyttää herkuilta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Budapestissa kannattaa kyllä käydä, se on upea kaupunki! <3 Juu nuo ruuat kelpais nyt itellekki tänne :D

      Poista
  3. Vähän offtopic mut ihania nää sun ruokakuvat tääl blogissa, iskee instant nälkä kun kattoo :D

    VastaaPoista
  4. Oon miettinyt Budapestia meille muutaman päivän reissuksi syksylle, sillä meijän lomat menee ihan ristiin.. mutta kohteena Budapest olis mielenkiintoinen! :D Oon joskus käynyt sielä parin päivän reissun, mutta siitäkin on jo aikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu Budapest on kyllä mielenkiintoinen kaupunki! :) Toivottavasti pääsette reissuun :)

      Poista
  5. Hyviä vinkkejä oot listannut! :) Budapest kyllä kuulostaa Mmielenkiintoiselta paikalta! eikä hinnatkaan näytä olevan pahat ollenkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Budapest on todella mielenkiintoinen kaupunki:) Ja myös edullinen!

      Poista
  6. kiitos tästä postauksesta!:) meillä on poikaystävän kanssa suunnitelmissa lähteä kesällä pienelle kaupunkilomalla ja budapest on yhtenä vaihtoehtona!:)

    http://elli-amanda.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit:) Budapest on hyvä vaihtoehto ja siellä kerkeää pienessäkin ajassa nähdä ja kokea paljon!

      Poista
  7. Nää vinkkipostaukset on tosi hyviä, nyt kiinnostaa Budapest vaan entistä enemmän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Budapest on niin mielenkiintoinen kaupunki ;)

      Poista
  8. Wow, wonderful pictures, I really have to go there one day! You have a great blog, would you like to follow each other?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! :) Yes! You should go, Budapest is so beautiful city. Thank you very much :) I like your blog too. I think it would be nice follow each other!

      Poista
  9. Kiitos vinkeistä, itsekin alkaa tehdä mieli lähteä ulkomaille, mutta kun en ole koskaan käynyt missään muualla kuin Pietarissa, niin nämä vinkit on kullanarvoisia :) Pitäisi varmaan passi uusia ja löytää joku, jonka kanssa matkata, jos joku sellainen kohde olisi, jonne erityisesti haluaisi mennä. Tuolla varmaan pärjäsi hyvin englannilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! :) Mä oon vaan iloinen jos näistä on apua. Nyt vaan passia uusimaan ja matkaseuraa hankkimaan, että pääset matkaan <3 :) Ja Budapestissa pärjäsi hyvin englannilla, jotkut unkarilaiset eivät puhuneet paljoa englantia, mutta kaikissa tilanteissa selvittiin! :) Hotellissa tietenkin osasivat ja myös ravintoloissa oli aina enkuksi menu.

      Poista
  10. Tosi kiva postaus ja vinkkejä sai tästä mikäli joskus lähtee uudelleen Budapestiin. :) Tekisi mieli vähän katsella matkoja taas, muutamat kohteet ovat jo tiedossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tosi kiva kuulla! Juu sama homma täällä :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥