tiistai 11. elokuuta 2015

Berliini Day 4

Moikka :) Tänään postausta meidän viimeisestä Berliini päivästä eli tiistaista. Mehän lähdettiin Berliinistä keskiviikkona, mtuta lähdettiin niin aikaisin, että tiistai oli semmonen päivä kun kunnolla kerettiin jotain tekemään. Meillä ei ollut varsinaisesti mitään suunnitelmia tolle päivälle, mentiin aika fiiliksen mukaan :) Päätettiin mennä jokilaivaristeilylle, joka oli kiva kokemus. Risteily kesti noin tunnin ja maksoi 9 euroa. Risteilyllä näki Berliinin erilailla ja kaikki perus nähtävyydet. Siellä oli myös tarjoilua sekä Saksaksi ja Englaniksi selostus nähtävyyksistä ja muusta. Sen jälkeen lähdettiin kävelemään Juutalaismuseolle ja se matka kestikin tunteja kun nähtiin siinä matkan varrella kaikkea.
Käytiin syömässä ja käveltiin vaan ympäri Berliiniä, samalla kuitenkin siihen suuntaan missä Juutalaismuseo oli. Museo oli omalla tavallaan mielenkiintoinen, mutta toisaalta aika tylsä. Siellä oli muutama juttu mistä pidin, mutta olisin toivonut silti museolta enemmän. Maastakarkoituksen puutarha oli mielenkiintoinen, samoiten holokaustinen torni, joka oli aika surullinenki kokemus. Myös memoryvoid eli toi missä on noita metallikasvoja oli jotenkin surullinen. Kannatti kuitenkin käydä tuolla museossa, oon viimeksi käynyt varmaan 10-vuotta sitten jossain museossa.
Viimeinen päivä ei siis mikään kovin ihmeellinen, mutta oli kiva päivä kuitenkin. Lähtö Berliinistä sujui vaan huonosti, olin kipeä ja sain korvatulehduksen reissulta. Lennot olivat yhtä tuskaa, mulla oli lentokorvatulpat, särkylääkettä, nenäsuihke, purkkaa ja kaikkea, mutta silti itkin ja sattui ihan liikaa. Onneksi siitä on selvitty ! Oli kaikinpuolin kiva reissu ja kyllä Berliiniin kannattaa matkustaa. Etenkin jos historia, olut ja shoppailu kiinnostaa ;) Lemppariasioitani Berliinissä oli pingviinit, rakennukset, aamupala, rakkaan kanssa oleminen ja graffitit ♥ Vielä olisi ostospostausta luvassa ;)

4 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia ja ihana paita :) ja nam toi jäätelöannos, aiheutat mulle himoja xD Berliiniin pitää kyllä päästä, oon käynyt Saksan maaseudulla ja tykkäsin paljon. Varsinkin rakennukset on ihania ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Jepp, se oli kyllä hyvää, nam :p Juu kannattaa kyllä matkustaa sinne ! (:

      Poista
  2. Upeita kuvia! :) Nää siun matkapostaukset ovat kivaa luettavaa, tosi kattavasti kerrot kaikesta oleellisesta ja välillä tulee uuttakin tietoa eri maista. <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥