tiistai 9. kesäkuuta 2015

Tallinnan reissu

Heipsan :) Eilen tuli pyörähdetty Tallinnassa päiväristeilyllä. Saatiin Joonaksen mummilta etuseteli, jolla koko reissu maksoi huimat 4 euroa ! Reissu oli mun ja rakkaan kolmas Tallinnanreissu ja mun varmaa sadas. Päätin jo, että ens kerralla kun lähdetään risteilemään, on kohde ehdottomasti Tukholma. Reissu oli ihan kiva, mutta en jaksa ollenkaa istua 5 tuntia laivalla yhteensä, katsoen joko humppaa, kuunnellen karaokea tai lasten kanssa pallomeressä :D Istuttiin kokoaika melkein ulkona kannella, jossa ei onneksi ollut kovin kylmä:) Sisällä oli edellemainittuja tekemisiä ja liian ahdasta muutenkin.
Tallinna on ihan kiva kohde sinäänsä, mutta neljä tuntia on liian lyhyt aika. Kerettiin juuri ja juuri käymää syömässä, kun piti jo lähteä. Haluaisin joskus mennä Tallinnaan pikalaivalla ja johonkin hotelliin yöksi, kiertelemään rauhassa :) Tällä reissulla käytiin jo toistamiseen syömässä Peppersack ravintolassa, jossa saa taivaallisen hyvää lohta. Ja mä voin sanoa, että otan todella monesti lohta ravintoloissa, syönyt varmaa kymmeniä eri annoksia lohesta ja toi oli mun ehdoton lemppari koko maailmassa ! Ainakin toistaiseksi :) Suosittelen tota ravintolaa, sijaitsee vanhassa kaupungissa, aika keskellä sitä. Syötiin ulkona, Tallinnassa oli kiva sää, vaikka hiukan tuulikin.
Mun piti ottaa enemmän kuvia, mutta en vaan jotenkin kerennyt enkä jaksanut :D Reissu oli kuitenkin kiva, oli ihana viettää rakkaan kanssa aikaa ♥ Onko siellä muita kenelle on Tallinnanreissua tulossa ? :) Postailemisiin ! ♥

10 kommenttia:

  1. Me lähetään tallinnaan vuosipäivän kunniaks 28.6. :) 22h risteily on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin kiva :) mäki suunnittelin 22h risteilyä joskus syksylle, siellä pitäis olla enemmän sitä menoa :)

      Poista
  2. Kivoja kuvia olet räpsinyt reissusta! :) Itse en ole koskaan käynyt tallinnassa maissa enemmälti, mutta olisi joskus kiva käydä vanhaa kaupunkia katsomassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Aa hei kannattaa ! Vanha kaupunki varsinkin on kiva paikka :)

      Poista
  3. Kuullostaa mukavalta reissulta ja ihania yhteiskuvia teistä! <3 Me ollaan käyty Tallinnassa kerran, mies on käynyt aiemminkin, mutta mie olin yhteisellä Tallinnan reissulla ekaa kertaa. Oli mukavaa ja paljon olisi ollut katsottavaa, vaan tuo Tallinnassa olo aika on niin lyhyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Okeii kiva :) Se aika on kyllä liian lyhyt, pitäisi lähteä ihan aamusta ja tulla illalla :)

      Poista
  4. Ihania kuvia! ♥ Tallinnaan kannattaa ehdottomasti lähteä yöksi. D-terminaalin vieressä on tosi halpa ja ihan ok hotelli ja ite varaan mieluiten Ikaalisten matkatoimiston kautta. Kattelin ite matkoja ja yksi yö laivalla + yksi yö siinä hotellissa heinäkuussa niin että lähtee perjantaina, maksaisi 64€ per ihminen yhteensä. Että ei tosiaan paha :D
    Anyway, mä rakastan Tallinnaa ja voisin käydä siellä vaikka kerran kuusa :D onneksi sinne on aika helppo ja halpa mennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti <3 Juu toi kuulostaa kyllä aika edulliselta :) Oon joskus ollu Tallinna yötä, sillon kerkes tekemään kaikkea. Ja noi tallinnan matkat on edullisia kyllä:D

      Poista
  5. Nam Fresitaa :D Kiva postaus ja tykkäsin kuvista myös. Oletko käynyt ikinä Tukholmassa? :) Mä en ole koskaan ollut laivalla, mutta suunnitelmissa on jossain vaiheessa mennä. Erään kaverin kanssa suunniteltiin laivareissua jo tälle kesälle, mutta en tiedä toteutuuko se. Toivottavasti ja joskus menen varmaan laivalle siskon kanssa. :)

    Ostitiko reissulla mitään, vaatteita tms? :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on nii hyvää :)! Fresita siis. Kiitos :) Joo oon käynyt siellä useita kertoja pienestä asti perheen kanssa ja näin. Mulla asuu Ruotsissa sukulaisia. Tallinnasta ja Tukholmasta suosittelen kyllä Tukholmaa:) Toivottavasti pääsisit reissulle! En ostanu ku vaan kaikkea turhaa eli suklaata, alkoholia ja tupakkaa :D Oli nii lyhyt aika, että ei keretty mihikää kaupoille.. :/

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥